Alfred Brückner 18x24cm historiallinen laakafilmikamera 100 vuoden takaa

Alfred Brücknerin valmistama kamera noin 100 vuoden takaa,
joka on ollut 1900-luvun alkupuolella Helsingissä Fotorexissä käytössä.

 

Tuli mahdollisuus ostaa 'museotason' kamera, joka on 18x24cm laakafilmille kuvaava kamera. Kameralla on pitkä historia Helsingissä, jossa se on ollut käytössä valokuvaamo Fotorexissä jo 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla Kaisaniemenkadulla. 

Kameran valmistaja on ollut Saksalainen Alfred Brückner

Varsinaisen kameraosan saa jalustasta irti, mutta siihen ei suoraan ole sovitinta kamerajalustoihin, vaan siihen tulisi rakentaa sovitin itse, jos sitä haluaisi liikutella ilman tuota suurta ja raskasta jalustaa.

Kuten näissä kameroissa yleensä, kuva muodostuu 
tähyslasille ylösalaisin, koska kamerassa ei ole
kuvaa kääntävää peiliä

Tähän kameraan hommasin messinkisen noin 150v linssin. Siinä ei ole linsseissä mitään päällysteitä, vaan käytännössä käsin hiotut lasit. Linssin rakenne on yksinkertainen. Päissä on linssit, jotka saa pyöriteltyä irti putsaamista varten. Suljinta ei ole, vaan linssin on peitettävä ja sitten paljastettava halutuksi valotusajaksi. Aukon valitseminen tapahtuu metallisilla levyillä (waterhouse stop), joissa on erikokoisia reikiä. Tosin minulla niitä on vain yksi. Eli vaihtoehtoina on täysaukko (f-Stop 6) ja sitten pienempi aukko (f-stop 11)  tuon metallilevyn avulla.

Voightländerin messinkilinssi, jolla ikää noin 150 vuotta.
Putken keskellä näkyy ohut aukko, josta aukon pienennyslevy
sujautetaan linssin sisään

18x24cm koon filmit ovat kohtuullisen arvokkaita, halvimmillaan n. 2 euroa yksi filmi (eli yksi laukaisu), ja vähän parempilaatuisena filminä 8eur tai ylöspäin. Lähdinkin samantien tutkimaan mahdollisuutta käyttää samankokoisia röntgenfilmejä mustavalkokuvaamiseen, jolloin pääsee noin yhteen euroon laukasulta. Röntgenfilmit löytyivät Saksasta, sekä Agfaa että Fujia, yksipuolisina mammografia-filmeinä. Yhdessä paketissa on 100 filmiä, joten niillä saa jo 'räpsiä' hetken aikaa.

Mammografia filmit valokuvauksessa

Hyvä puoli röntgenfilmissä on myös se, että sitä voi käsitellä punaisessa valossa, eikä tarvi täysin pimeässä niitä ladata kasetteihin tai kehittää. Tuon valon on oltava oikea spektriltään, eikä se silti tulisi olla liian voimakas. Koska tämä on yksipuolinen röntgenfilmi, on emulsiopuoli vain toisella puolella. Fujifilmissä on yksi kolo oikeassa yläreunassa silloin kun emulsiopuoli on itseensä päin. Punavalossa varsinaista emulsiopuolta ei ole niin helppo tunnistaa, joten tuo tunnistuskolo filmin yläreunassa on hyödyksi.

Emulsiopuoli ja yläreunan oikeassa reunassa kolo,
 jonka tunnistaa myös sormenpäillä punavalossa

Toisella puolella emulsio puuttuu ja pinta on sileä ja kirkas.
ja yläreunan kolo nyt vasemmalla puolella.

Tuohon kameraan minulla on 2 filmikasettia. Tämän koon kasetit, on yleensäkin harvassa. Mutta se, että löytyisi kasetti, joka sopii juuri tämän kameran metallikiskoihin, joihin kasetit työnnetään, on aika epätodennäköistä. Niinpä on vain 2 kuvaa mahdollista ottaa, ennenkuin kasetit pitää punavalossa (tai pimeässä) tyhjentää ja täyttää uusilla. Käytännössä en siis ota enempää kuin nuo kaksi kuvaa ja sitten seuraavaksi kasetit avataan punavalossa, kun kehitän negat. Kasettien toisella puolella on lähes kasetin kokoinen luukku, joka aukeaa saranoilla ja mahdollistaa filmin asettamisen kasettiin. Sen jälkeen luukku suljetaan ja se on valotiivis. 

Tähyslasissa näkyy kohde ylösalaisin.
Tähyslasista näkyvä kuva tarkennetaan säätämällä kamerasta
linssin ja tähyslasin välistä etäisyyttä

Ensin tähyslasin avulla tähystellään ja tarkennetaan ja rajataan. Mitataan valotusmittarilla (Spot meter) sopivasta kohdasta valotus, tai muutamasta, ja tehdään sen perusteela päätös valotuksen ajasta. Röntgenfilmille valotusmittariin käytin iso 100. Sen jälkeen tähyslasi otetaan pois ja laitetaan, suljetaan linssi korkilla, ettei siitä tule valoa kameran sisään ja laitetaan tähyslasin paikalla filmikasetti. 

Tähyslasi otettuna pois. Tässä vaiheessa linssi peitettävä.

Vanhaan messinkinlinssiin kävi Sinarin
linssisuoja pimennyskorkiksi

Sitten filmikasetista vedetään rulokaapin tyylisesti seinämää niin että se liukuu käytännössä etupuolella filmin edestä pois ja asettaa filmin paljaaksi linssiä kohti (linssistä ei vielä tule valoa, vaan kameran sisällä on edelleen pimeää). Sen jälkeen ei tarvitsekaan enää kuin laittaa puhelimesta metronomi naksuttelemaan sekunteja (60bpm) ja otetaan korkki pois linssistä niin moneksi sekunniksi kuin mittauksen perusteella on määritelty.

Kasetti paikallaan

'Rulokaappiseinämä' vedetty ylhäältä alareunaan asti,
jolloin filmi kameran sisällä on paljastunut

Ensimmäiset kuvat on nyt kameralla otettu. Filmin kehittäminen tapahtuu mustavalkokehitteillä, eli tässä tapauksessa Ilford DD-X kehitteenä, Iford Ilfostop pysäyttäjänä ja Ilford Rapid Fixer kiinnitteenä. Käytännössä nämä on ehkä siellä ISO 100 hujakoilla, ja 20 asteen lämmössä n. 3,5-4minuutin kehittäminen tuotti oikeanlaisen tuloksen. Stoppi 10sek ja fixeri 4 min. Ja tämän kaiken pystyi tekemään allaskehityksenä (eli kehitysaineet yksittäisissä altaissa) punavalossa.

Kehitin samalla lasinegatiivit, jotka olin ottanut Sinar Norma 4x5" kameralla. Tein sekä lasinegasta, että röntgenfilmistä ns. 'pinnakkaiset', eli laitoin negatiivin valoherkän valokuvapaperin päälle ja valaisin suurennuskoneella sopivan ajan. Sopiva aika löytyy tekemällä valotusteti, eli peitetään valokuvapaperi ja negatiivi jollain niitä hieman isommalla paperilla tai kartongilla. Vedetään sitten kartonkia sivuun aina pari senttiä kerralla ja annetaan tuon paljastuneen kohdan valottua. Sitten taas vedetään pari senttiä lisää valokuvapaperia näkyviin, siirtämällä niiden yläpuolista paperia/kartonkia. Jokainen siirto tehdään vaikka 2sek jälkeen, joten jokainen 'raita' valottuvassa paperissa on saanut aina 2sek enemmän valoa kuin edellinen. Sitten arvioidaan että mikä raita näyttää oikeammalta sävyltä kyseisestä kuvasta ja käytetään sitä aikaa varsinaisen seuraavan valokuvapaperin valottamiseen. 

Testivalotus, jossa 9 raitaa. Vasemmanpuoleinen paljastettiin ensin ja siitä
yksi kerrallaan paljastettiin lisää oikealla mennessä antaen aina 2sek valoa
uudelle raidalla (ja samalla 2sek lisää jo aiemmin paljastetuille).
Niinpä vasen, eli ensimmäinen sai lopulta 18sek valoa ja viimeinen sai sen 2sek. 
Saman tein myös röntgenfilmin kanssa.

Testivedostusten jälkeen tehtiin varsinaiset vedokset, jotka tässä. Lasinegat ovat käsintehtyjä ja niiden emulsiot ovat harvoin kovin tasaisia. Niille on tyypillistä että niissä on reunoissa epätasaisuutta, kuten tässä nuo vaaleat reunat. Ne ei johdu valotuksesta vaan emulsiosta. Sitten tuo röntgenfilmin vedostus 18x24cm paperille meni ehkä yhden minuutin yli. Ja sen lisäksi taivaaseen muodostui tuollaista graafista harmaata, joka ei ole tasaista vaan näyttää melkein kuin se olisi maalisprayllä tehty. Siihen syynä voi olla ylivalottunut filmi jo kuvaustilanteessa, jolloin taivaasta on kaivettu siihen filmiin jo noita harmaita pikkasen liikaa. Ja ne korostuu sitten kontrastikkaassa röntgenfilmissä. Vaihtoehtoja on lähteä korjaamaan taivasta peittämällä se hetkeksi paperin valotuksen aikana (dodge), jolloin kun se ei saa niin paljoa valoa, niin se ehdi tummua niin paljoa. Tai sitten ehkä tässä tapauksessa olisi tarvittu alunperinkin oikea valotus filmiin ja oikea aika kehitykseen. Yleensä helpointa korjata asioita, on kuvaustilanne. Kaikki sen jälkeen on sitten paljon työläämpää, ellei joskus mahdotonta.

Vasemmalla lasinegatiivin 4x5" ja oikealla röntgenfilmin 18x24cm pinnakkaisvedokset