perjantai 15. maaliskuuta 2024

Röntgenfilmi kuvausmediaksi 18x24cm laakafilmikameralle

 

Mammografia-filmejä 18x24cm kokoisina
käytettäväksi mustavalko-valokuvauksessa.
Fujifilm UM-MA ja AGFA HDR-C PLUS

Jos digimaailmassa halutaan parempaa resoluutiota ja isompaa kuvaa, niin kasvatetaan kennokokoa. Siirrytään kinokoon järkkäreistä keskikoon järkkäreihin. Näissä paitsi resoluutio, myös se tapa, jolla kuva ja sen eri värit tallentuvat, mahdollistavat usein tarkemman ja hienovaraisemmen eri värisävyjen tallentumisen. Tämän myötä hinta toki nousee laitteille huomattavasti ja keskikoon kameroiden hinnalla saa yleensä jo jonkinlaisen henkilöauton uutena ostettua. Itse kuvaamisen määrä ei vastaavasti digillä aiheuta muita kustannuksia kuin ajankäyttöä niiden jälkikäsittelyssä.


Jos unohdetaan nyt kinokoon Leica-hypetys kinokoossa ja niiden pilvienkin yläpuolelle kohonneet hinnat, niin filmikuvauksessakin kustannukset nousevat sitä mukaa, kun kamera- ja filmikoot kasvavat. Siirryin kinokoosta hyvin nopeasti keskikoon kameroihin, juurikin siksi että isomassa formaatissa eri sävyt ja hienojakoiset kontrastierot tulevat paremmin esiin. Erityisesti tällä on merkitystä kuvaa suurennettaessa (tai kuvan osaa suurennettaessa, eli rajattaessa kuvasta vain osa-alue). Se mitä suurempi formaatti usein myös automaattisesti tuo, on hitaampi kuvaaminen, pienemmän kuvamäärän per filmi ja tiettyä harkintaa ja hitautta tekemiseen, joka on digikuvauksen 'räpsimisen' sijasta tervetullutta. Kun yksi laukaus maksaa eurosta isoformaatin kahdeksaankin euroon, niin sitä kummasti tulee harkittua enemmän mitä kuvaa ja milloin kameran laukaisee. Se ei välttämättä ollenkaan huononna kuvien laatua, vaan pikemminkin päinvastoin. Perussääntöhän yleensäkin kuvauksessa on, että se mistä kohtaa ensimmäisenä tulisi mieleen ottaa kuva, ei välttämättä ole se paras paikka. Eli muutenkin se harkitsevaisuus ja tarkastelu eri näkökulmista on paikallaan, ja filmikuvaus vain vahvistaa sitä. 

Tämä 18x24cm aukko peitetään tähystäessä tähyslasilla,
joka sommittelun ja tarkennuksen jälkeen vaihdetaan
filmikasettiin, josta sitten filmi paljastetaan linssin suuntaan ja 
linssistä päästetään hetkellisesti valoa filmille.


Haasteena kuitenkin on filmien hinta, joka on viimeisenä vuosikymmenenä kohonnut huomattavasti, samalla kun filmien saatavuus (etenkin värifilmeissä) on huonontunut merkittävästi. Ja kun mennään sitten isompiin kuvaformaatteihin, eli laakafilmeihin (4x5" tai 10x18" tai 18x24cm) niin hinnat on laadukkaammilla filmeillä helposti 1-2 eurosta ylöspäin 'per laukaus'. Siksi lähdinkin tutkimaan röntgenfilmiä vaihtoehtona mustavalkokuvauksen filmiksi. Se tuo muutamankin tervetulleen asian kuvaamiseen. Se on noin puolet edullisempaa ja toisekseen sitä pystyy käsittelemään punaisessa valossa. Toisin kuin pankromaattiset filmit (siis normaalit meidän silmien vastaanottaman värispektrin filmit), joiden käsittely ja kehittäminen täytyy tehdä täysin pimeässä. Työskentely röntgenfilmien kanssa on siis huomattavasti tässä mielessä helpompaa. Se mikä siitä tekee sitten haastavamman on se, että näille filmeille ei automaattisesti ole tarkkoja ohjeita niiden käyttäytymiseen, valotuksiin, kehitysaikohin ja niiden käyttäytymiseen eri kehitysaineiden kanssa. Paljon jää kokeilujen ja kokemuksen varaan. Foorumeilta voi joskus löytää jotain viitteitä tai vinkkejä, mutta ei välttämättä kovin tarkkoja.


Röntgenkuvien löytäminen ei ollut ihan helppoa. Suomessa niitä ei monikaan myy ja ne on käytännössä yrityksille myytäviä tuotteita, jolloin yksityishenkilönä ostaminen ei välttämättä onnistu.  Saksasta löytyi, mutta heidän kanssaan tilaus web-kaupasta ei noin vain onnistu, vaan jouduin laittamaan erillisen sähköpostin ja maksamaan lähetyksen ennakkoon. Tämän jälkeen lähettivät filmit postilla ja kaikki meni sen osalta hyvin. Mutta hieman vaivalloisempaa se oli.  Molemmat filmit tuli yksipuolisena röntgenfilminä. Oli tarkoitus että toinen on yksipuoleinen ja toinen kaksipuoleinen, mutta toimitusvirheenä sain molemmat yksipuolisena. Kaksipuoleinen olisi ollut huomattavasti edullisempaa, joskin negatiivisena asiana kaksipuolisessa on se, että kehitettäessä (ja muutenkin) taustapuolen emulsio helposti naarmuuntuu.


18x24cm filmikoko verrattuna 4x5" filmikokoon, jota tuossa 
on kaksikin kappaletta 18x24cm filmin päällä.



Tuo 18x24cm koko mahdollistaa filmin leikkaamisen punavalossa pienemmiksi filmeiksi. Mutta 4x5" kamerani 4x5 kasetteihin, se ei ole paras mahdollinen koko, sillä yhdestä 18x24cm filmistä saa vain 2kpl 4x5 filmejä ja ylimääräistä jää aika paljon. Sen sijaan 9x12cm keskikoon filmikokoa sillä saa tasan 4kpl. Ja sattumoisin 9x12cm filmikasetit ovat ulkoisesti 4x5" kasettien kokoisia. Ero on vain sisäpuolen aukossa, eli filmin koossa. Joten 9x12cm sopii täydellisesti 4x5" Sinar Norma kameraani. Laitoinkin tilaukseen ebaystä 10kpl käytettyjä Linhofin 9x12cm kasetteja, joihin saan sitten leikattua röntgenfilmiä. Kasetit tuli käytännössä Euroopan sisältä 1/3 Suomen kauppiaiden hinnoista. Suomessa monen vanhan käytetyn tuotteen hinnoittelu kauppiailla on lähtenyt jo aikaa sitten lapasesta ja käypä hinta on surutta kerrottu kolmella. Mutta niin kauan kuin niitä hintoja valitettavasti suostutaan maksamaan, mitä näistä vanhoista käytetyistä tuotteista pyydetään, niin kauan hinnat nousee. 

10kpl Linhofin 9x12cm kasettia, jotka tilasin ebaystä


Röntgenfilmeistä löytyy paljon kaksipuoleisia filmejä, eli emulsio on molemmilla puolilla. Mutta valokuvaukseen paremmin soveltuvia ovat yksipuoliset röntgenfilmit, sillä valokuvauksessa emulsio tarvitaan vain yhdelle puolelle. Ja se, että emulsio ei ole kahdella puolella on hyvä myös siksi, koska sillä taustan emulsiolla on tapana naarmuuntua helposti kehitettäessä. 



Fujifilm UM-MA, Emulsiopuoli itseensäpäin, jolloin yläreunan kolo
oikealla puolella. Eli tämä on emulsiopuoli, joka tulee valottaa



Taustapuolella ei ole emulsiota yksipuoleisessa röntgenfilmissä,
ja se on kiiltävä ja sileämpi. Punavalossa paras varmistus on yläreunan
kolo, joka nyt on vasemmassa reunassa, josta tietää että tämä ei ole kuvattava
emulsiopuoli


Filmit ladataan punaisessa valossa, jolloin röntgenfilmit eivät valotu. Ortokromaattisena ne ei ole punaiselle valolle herkkiä, vaan siniselle, vihreälle sekä ultraviolettivalolle. Siksi (safelight, eli sopivan taajuuden) punaisessa valossa voidaan käsitellä filmiä ilman että filmi valottuisi. Tämä helpottaa työskentelyä ladattaessa filmit kasetteihin ja myöhemmin kun ne otetaan kaseteista pois ja kehitetään. 


Tähyslasissa kuva on laakafilmikamerassa ylösalaisin
Etualalla päällekkäin kaksi puista kameran filmikasettia ladattuna valmiiksi
röntgenfilmillä.

Kun kasetit oli ladattu Fujifilmin UM-MA filmillä, siirryin kuvaamaan laakafilmikameralla, joka tässä tapauksessa on n. 100 vuotias puinen 18x24cm studiokamera. Tässä kamerassa on n. 150 vuotias messinkilinssi, jossa ei ole suljinmekaniikkaa. Niinpä sulkimena toimii linssin päähän asettuva linssisuoja, joka käsin poistetaan ja asetetaan takaisin, laskien tässä välissä haluttu valotusaika sekunteina tai arvioituna sekunnin osana. Arvioin Fujin UM-MA filmin herkkyydeksi ISO 100 (joka oli arvaus ja perustui foorumien röntgenfilmikokemuksiin) ja tein valotusmittauksen Seconicin 878D spotmeter toiminnolla, eli tähtäisin muutamaan kohtaan maisemassa (varjo ja valo) ja arvioin sopivan ajan näiden puolesta välistä. Sain ajaksi 1/6 sekunti, joka on kohtuullisen vaikea tehdä ranneliikkeellä. Harjoittelin metronomin kanssa ensin 1/60 tahtia, eli yhtä sekuntia ja sitten taputtelin flamenkotyyliin kolme triolia siihen väliin, eli kuusi taputusta, niin sain kuvan siitä, kuinka nopea se 1/6 suunnilleen oli. En ollut huolissani siitä, jos se ei nyt ihan tarkkaan osuisi, kunhan ollaan lähellä. Sen verran piti kuitenkin huolellisesti linssisuojaa siirtää sivuun, että hetken aikaa linssi oli varmasti vapaa valolle, eikä suoja olisi jäänyt osin linssin päälle, kun yrittäisi olla nopea takaisinviennissä. Otin vielä toisen kuvan ja siirryin sen jälkeen kasettien kanssa pimiöön, eli punavaloon.

Messinkilinssiin sopi Sinarin linssisuoja, jonka
poistamalla ja takaisin laittamalla käsin, simuloin suljinta.



Kehitysajat näille röntgenfilmeille ilmoitetaan koneelliselle röntgenfilmin kehittämiselle. Siinä ajat ovat 60sek tai 90sek. Mutta tiesin, ettei konekehitys ja allaskehitys ole sama asia ja yleensäottaen allaskehitys vaatii enemmän aikaa. Myöskään kehitysaineet eivät olisi samoja, sillä röntgenfilmivalmistajat valmistavat koneelliseen kehittämiseen omia kehitysaineita. Tässä tapauksessa nämä röntgenfilmit tultaisiin kehittämään mustavalkofilmin kehitteillä, eli Ilford DD-X kehitteellä. Siihen ei olisi mitään valmiita arvoja, vaan pelkkiä arvauksia. Katsoin DD-X datasheetistä mitä arvoja yleisesti erilaisille mustavalkofilmeille annettiin ja arvioin että sellainen 3 minuuttia voisi olla aika lähellä. Aloin kehittämään filmiä ja filmi taisi olla vähän yli 3min kehitteessä (jotain 3min ja 3min 30sek välillä). Käytännössä tarkastelin kehitysaltaassa sitä, miten kuva tulisi näkyviin, enkä kiirehtisi ennenkuin kuva näytti riittävän kontrastiselta.

Ihmettelin kun kehittyvään filmiin tuli näkyviin hyvin tumma, musteläiskän näköinen alue, joka tuntui laajentuvan. Ihmettelin, että jos tuo olisi valovuoto kasetissa tai kamerassa, niin oudostipa oli keskellä filmiä, eikä reunassa. 

Outo tumma alue alkoi näkyä filmin keskellä kehityksen edetessä

Vasta kun aloin nostamaan kehittynyttä filmiä altaasta pois, huomasin outoja liikkuvia 'kuplia' filmillä. Näytti siltä että nestettä oli filmin ja jonkinlaisen kalvon välissä. 

Outo liikkuva kupla kertoi siitä, että nestettä oli filmin ja jonkinlaisen kalvon välissä

Tuo 'kalvo' osoittautui nopeasti toiseksi filmiksi. Olin laittanut kasettiin kaksi päällekkäin ollutta filmiä, joita luulin yhdeksi filmiksi. Niin ohuita ja niin kiinni toisissaan ne olivat olleet.

Alla ollut kehittymätön filmi, johon kehitysaine ei ollut päässyt filmien ollessa päällekkäin




Päällimmäinen filmi olikin kehittynyt ihan hyvin ja mitään läiskää ei ollutkaan

Valmis filmi stopin ja kiinnityksen (fix) jälkeen

Filmi onnistuikin ihan mainiosti kaiken arvailun jälkeen. Eli oltiin jäljillä. Filmi on kontrastikasta, kuten oli tiedossakin.

Kuva digitoituna ja käännettynä positiivifilmiksi

Digitoin kuvan kuvaamalla negatiivin valopöydällä digikameralla, jossa 100mm makro-objektiivi. Kuvasin negatiivin yhdellä kuvalla, sen sijaan että olisin ottanut useita palasia ja yhdistänyt ne jälkikäteen photoshopissa. Kuvassa näkyy hieman huntumaisuuttaa molemmilla sivuilla, joka johtunee kasettien kuluneista valotiivisteistä. Ne tulisin vaihtamaan. Kuva oli ehkä hieman alivalottunut, tai ylikehittynyt. Sen verran tummia ovat tummat alueet. Eli lisää testikappaleita täytyy tehdä, mutta hyvältä näyttää jo nyt.

Otin vielä pystykuvan ja kehitin negatiiviä hieman pidempään, noin 4 minuuttia.Se oli liikaa ja negatiivi meni hyvin tummaksi ja taivaalle tuli pilvistä ylikorostuneita tummia alueita, joka näytti suttuiselta. Mutta nämä oli aikaan sidottuja asioita ja olisi korjattavissa uudella kuvalla ja uudella kehityksellä ja vedostuksella. Sain tuosta ylivalottuneesta filmistä kuitenkin tehtyä oheisen kuvan (oikeanpuoleinen vedos) 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti