Tämä jääkiteiden muodostelma on jo itsessään kuin 'abstraktia taidetta'. Canon F-1, 50mm, Ilford HP5+, DD-X |
Aloin miettimään, että mikä lasketaan taiteeksi kuvauksessa nykyään ja tässä maailmassa (vs mennyt aika). Jos miettii niin minulle sen määritys tulee ehkä siitä, mikä on ollut motiivina ja alkuperäisenä tarpeena ja syynä ottaa kuva. Esim. jos kuvaa dokumentaarista kuvaa, tavoitteena tallentaa vaikka uutisia varten joku tilanne tai tapahtuma, kuvaa tuotekuvaa kaupalliseen mainokseen, kuvaa matkoistaan itselleen muistoja tai kun kuvaa itselleen läheisiä, eli tallentaa heistä muistoja itselleen ja omalle jälkipolvelle. Näillä kuvilla lähtökohtiasesti on merkitystä vain 'tilaajalle' ja niiden motiivi ei yleensä ole ollut niinkään taiteellinen, kuin jokin arkisempi tavoite. Tottakai näistä jokainen voi parhaimmillaan ja tähtien ollessa sopivassa asennossa muuttua mestariteokseksi, vaikka vahingossa. Kaikki kuuluisat kuvat eivät ole välttämättä aina kuvina parhaita mahdollisia, vaan niitä on voinut nostaa jälkikäteen juurikin kuvassa olevan kontekstin merkityksen muuttuminen tai kasvu. Raja on tottakai häilyvä ja lähinnä filosofinen, ja itse asiassa liikkuu aikaa myöten.
Taide menneinä vuosisatoina palveli erilaista tarvetta, kuin mitä sillä nykyisin tarkoitetaan. Meillehän museoidenkin seinillä taidetta on maalaukset, joissa itse asiassa varakkaampi tilaaja on teettänyt itsestään tai puolisostaan muotokuvan, joka oli silloin ainoa tapa ottaa 'räpsy' kanssaihmisestä. Ja toisaalta osoitti varallisuutta ja kuulumista tietyyn luokkaan. Toisaalta, kun muotokuva tehdään mestarillisesti, niin tilaustyö muuttuu vähintään aikaa myöten taideteokseksi jälkipolvien silmissä, mitä se ei ehkä siihen aikaan ollut samassa mielessä kuin nyt.
Mutta periaatteessa kun yksinkertaistaa, niin jos ei tee kuvaa (kaupallisena tai teetettynä) tilaustyönä tai kuvaa tallentaakseen muistoa (tai muuta tieteellisempää tai henkilökohtaisempaa tallentamista) niin eikö sitten tämän ulkopuollelle jäävät ole yleensäottaen taidetta? Silloin kun lähtökohta on ollut itsensä ilmaisu ja rehellinen tarve yrittää ilmaista jotain enemmän, jossa se itse tekeminen ja prosessi tuo teokseen jotain sellaista, jossa tekijöiden summa on enemmän kuin pelkkä kuva itsessään.
Taide myös useimmiten pyrkii peilaamaan ympäröivää maailmaa (tai tekijän sisäistä maailmaa) subjektiivisesti ja subjektiivisin keinoin. Taiteilijat usein myös unelmoivat ja pyrkivät kuvaamaan maailmaa tulevaisuudessa, jonka sitten insinöörit ja teknokraatit toteuttavat ja osin pilaavat omalla tavallaan, joka jälleen synnyttää tarpeen (usein jonkinlaisen pahan olon tai tyytymättömyyden kautta) taiteilijoille unelmoida paremmasta. Se on ollut aina taiteiljoiden toinen tehtävä, tuon ympäröivän maailman peilaamisen rinnalla. Mutta taiteen määritelmä on kulttuuri- ja aikasidonnainen. Eli siinä mielessä liikkuva maali. Ja kynnys taiteeseen on sinänsä matala, että sen määritelmäkin on laaja.
Jos en siis kuvaa jonkun toisen tilauksesta ja motiivista, en kuvaa tallentaakseni tapahtumaa, tilannetta tai itselle merkityksellilstä henkilöä tallentaakseni heidät muistoina, niin onko tämän ulkopuolelle jäävät asiat sitten lähtökohtaisesti taidetta (ottamatta kantaa onko se hyvää vai vähemmän hyvää)? Eli jos kuvaan tulkitakseni ja peilatakseni itseäni tai maailmaa, niin onko kysymys tällöin taiteesta, vai milloin tai millä ehdoin valokuva muuttuu taiteeksi? Siinä onkin kysymys, johon ei taida helppoa vastausta olla ja joka on aina jokseenkin subjektiivinen näkemys.