maanantai 18. maaliskuuta 2024

Linssin polttovälin mittaaminen ja aukon arvon laskeminen tuntemattomasta linssistä

Normaalisti ei tarvitse kysyä mikä on linssin focal length (polttoväli) ja mikä on aukko objektiivissa. Ne aukon koothan on merkitty siihen linssin aukkovalitsimeen ja linssin polttoväli (focal length) lukee myös linssissä. Esim. 50mm linssi tarkoittaa, että sen linssin polttoväli on 50mm, joka siinä yhteydessä tarkoittaa kennon/filmitason ja linssin (yleensä linssin puolenvälin, yksinkertaisissa linsseissä) välistä etäisyyttä. Näin silloin, kun tuo linssin ja filmitason välinen etäisyys on tiedossa. Tuntemattomammissa vanhoissa linsseissä nämä asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia. Voi olla ettei linssissä ole ensimmäistäkäään merkintää polttovälistä tai aukon koosta, tai juuri mistään muustakaan. Silloin täytyy testaaminen tehdä toisin.


Olin hankkinut noin 100 vuotiaalle 18x24cm 'museokameralleni' vielä vanhemman Voightländerin linssin. Linssillä ikää on noin 150v. Halusin varmistaa, että mikä on tuon linssin polttoväli ja mitkä ovat aukon koot ilman aukkolevyä (waterhouse stop) ja sen yhden aukkolevyn kanssa, joka linssissä oli mukana. Tarkistusmittaus tehtyja messinkilinssin focal length on 27cm. Aukko isoimmalla on 45mm. Muutetaan molemmat millimetreiksi ja jaetaan polttoväli linssin halkaisijalla: 270mm / 45mm = 6, eli F-stop on 6.

Ja waterhouse stopilla 23mm eli aukko (F-stop) on 270mm jaettuna 23mm:llä = 11,7. Eli vähän pyöristettynä aukko (F-stop) 11. Koska nyt en voinut lähteä siitä ajatuksesta että mitataan filmitason ja linssin etäisyyttä, niin on toinen keino, jolla tuntemattomankin linssin polttovälin saa testattua ja mitattua. Siihen liittyy samalla aika hauska 'camera obscura' harjoitus.



Kun irrallaan pidettävän linssin takana on valonlähde (ikkuna toimii hyvin)
 ja edessä vaalea seinävoidaan heijastaa seinään 'camera obscura' kuva.
Liikkumalla lähemmäs seinää, jossain vaiheessa esiin muodostuu kuva
ja liikuttamalla linssiä eteen tai taaksepäin suhteessa seinään, 
saadaan kuva tarkennettua. Ja sillä etäisyydellä on sitten 'focal plane'.

Focal length mitataan siten että otetaan linssi irrallisena. Haetaan tila, jossa on ikkuna seläntakana ja vaalea seinä edessä. Sen jälkeen osoitetaan linssiä seinää kohden (linssin etupää kohti seinää) ja annetaan ikkunasta tulevan valon kulkea linssin takaosan läpi eteen kohti vaaleaa seinää. Seinälle muodustuu yleensä ensin himmeähkö kuva (tai ei mitään, jos ollaan liian kaukana seinästä), joka sitten tarkentuu kun menemme lähemmäs seinää, tai tarvittaessa loittonemme seinästä hieman. Kun seinään heijastuva kuva on mahdollisimman tarkka, niin voidaan alkaa mittaamaan. Mittaus tehdään seinästä (focal plane) siihen pisteeseen linssiä, jossa valonsäteet ovat yhtenä pisteenä kimpussa. Tässä linssissä päättelin sen olevan waterhouse stopin kohdalla, eli käytännössä puolessa välissä tätä linssiä. Kaikissa linsseissä se ei aina ole puolivälissä, koska linssien määrä ja muoto vaikuttaa tuon pisteen sijaintiin. Jos linssissä on sulkija, niin se piste on yleensä juurikin tuon sulkijan kohdalla. 

Linssin sen hetkinen F-arvo (F-stop, eli 'aukko') saadaan siis laskettua jakamalla focal lenght sulkijan aukon, eli tässä tapauksessa waterhouse stop levyssä olevan aukon halkaisijalla. Ja linssin halkaisijalla jaettuna (putken sisäreunoista mitattuna), kun 'sulkija' täysin auki, tai kun linssissä ei ole ollenkaan sulkijaa.



perjantai 15. maaliskuuta 2024

Röntgenfilmi kuvausmediaksi 18x24cm laakafilmikameralle

 

Mammografia-filmejä 18x24cm kokoisina
käytettäväksi mustavalko-valokuvauksessa.
Fujifilm UM-MA ja AGFA HDR-C PLUS

Jos digimaailmassa halutaan parempaa resoluutiota ja isompaa kuvaa, niin kasvatetaan kennokokoa. Siirrytään kinokoon järkkäreistä keskikoon järkkäreihin. Näissä paitsi resoluutio, myös se tapa, jolla kuva ja sen eri värit tallentuvat, mahdollistavat usein tarkemman ja hienovaraisemmen eri värisävyjen tallentumisen. Tämän myötä hinta toki nousee laitteille huomattavasti ja keskikoon kameroiden hinnalla saa yleensä jo jonkinlaisen henkilöauton uutena ostettua. Itse kuvaamisen määrä ei vastaavasti digillä aiheuta muita kustannuksia kuin ajankäyttöä niiden jälkikäsittelyssä.


Jos unohdetaan nyt kinokoon Leica-hypetys kinokoossa ja niiden pilvienkin yläpuolelle kohonneet hinnat, niin filmikuvauksessakin kustannukset nousevat sitä mukaa, kun kamera- ja filmikoot kasvavat. Siirryin kinokoosta hyvin nopeasti keskikoon kameroihin, juurikin siksi että isomassa formaatissa eri sävyt ja hienojakoiset kontrastierot tulevat paremmin esiin. Erityisesti tällä on merkitystä kuvaa suurennettaessa (tai kuvan osaa suurennettaessa, eli rajattaessa kuvasta vain osa-alue). Se mitä suurempi formaatti usein myös automaattisesti tuo, on hitaampi kuvaaminen, pienemmän kuvamäärän per filmi ja tiettyä harkintaa ja hitautta tekemiseen, joka on digikuvauksen 'räpsimisen' sijasta tervetullutta. Kun yksi laukaus maksaa eurosta isoformaatin kahdeksaankin euroon, niin sitä kummasti tulee harkittua enemmän mitä kuvaa ja milloin kameran laukaisee. Se ei välttämättä ollenkaan huononna kuvien laatua, vaan pikemminkin päinvastoin. Perussääntöhän yleensäkin kuvauksessa on, että se mistä kohtaa ensimmäisenä tulisi mieleen ottaa kuva, ei välttämättä ole se paras paikka. Eli muutenkin se harkitsevaisuus ja tarkastelu eri näkökulmista on paikallaan, ja filmikuvaus vain vahvistaa sitä. 

Tämä 18x24cm aukko peitetään tähystäessä tähyslasilla,
joka sommittelun ja tarkennuksen jälkeen vaihdetaan
filmikasettiin, josta sitten filmi paljastetaan linssin suuntaan ja 
linssistä päästetään hetkellisesti valoa filmille.


Haasteena kuitenkin on filmien hinta, joka on viimeisenä vuosikymmenenä kohonnut huomattavasti, samalla kun filmien saatavuus (etenkin värifilmeissä) on huonontunut merkittävästi. Ja kun mennään sitten isompiin kuvaformaatteihin, eli laakafilmeihin (4x5" tai 10x18" tai 18x24cm) niin hinnat on laadukkaammilla filmeillä helposti 1-2 eurosta ylöspäin 'per laukaus'. Siksi lähdinkin tutkimaan röntgenfilmiä vaihtoehtona mustavalkokuvauksen filmiksi. Se tuo muutamankin tervetulleen asian kuvaamiseen. Se on noin puolet edullisempaa ja toisekseen sitä pystyy käsittelemään punaisessa valossa. Toisin kuin pankromaattiset filmit (siis normaalit meidän silmien vastaanottaman värispektrin filmit), joiden käsittely ja kehittäminen täytyy tehdä täysin pimeässä. Työskentely röntgenfilmien kanssa on siis huomattavasti tässä mielessä helpompaa. Se mikä siitä tekee sitten haastavamman on se, että näille filmeille ei automaattisesti ole tarkkoja ohjeita niiden käyttäytymiseen, valotuksiin, kehitysaikohin ja niiden käyttäytymiseen eri kehitysaineiden kanssa. Paljon jää kokeilujen ja kokemuksen varaan. Foorumeilta voi joskus löytää jotain viitteitä tai vinkkejä, mutta ei välttämättä kovin tarkkoja.


Röntgenkuvien löytäminen ei ollut ihan helppoa. Suomessa niitä ei monikaan myy ja ne on käytännössä yrityksille myytäviä tuotteita, jolloin yksityishenkilönä ostaminen ei välttämättä onnistu.  Saksasta löytyi, mutta heidän kanssaan tilaus web-kaupasta ei noin vain onnistu, vaan jouduin laittamaan erillisen sähköpostin ja maksamaan lähetyksen ennakkoon. Tämän jälkeen lähettivät filmit postilla ja kaikki meni sen osalta hyvin. Mutta hieman vaivalloisempaa se oli.  Molemmat filmit tuli yksipuolisena röntgenfilminä. Oli tarkoitus että toinen on yksipuoleinen ja toinen kaksipuoleinen, mutta toimitusvirheenä sain molemmat yksipuolisena. Kaksipuoleinen olisi ollut huomattavasti edullisempaa, joskin negatiivisena asiana kaksipuolisessa on se, että kehitettäessä (ja muutenkin) taustapuolen emulsio helposti naarmuuntuu.


18x24cm filmikoko verrattuna 4x5" filmikokoon, jota tuossa 
on kaksikin kappaletta 18x24cm filmin päällä.



Tuo 18x24cm koko mahdollistaa filmin leikkaamisen punavalossa pienemmiksi filmeiksi. Mutta 4x5" kamerani 4x5 kasetteihin, se ei ole paras mahdollinen koko, sillä yhdestä 18x24cm filmistä saa vain 2kpl 4x5 filmejä ja ylimääräistä jää aika paljon. Sen sijaan 9x12cm keskikoon filmikokoa sillä saa tasan 4kpl. Ja sattumoisin 9x12cm filmikasetit ovat ulkoisesti 4x5" kasettien kokoisia. Ero on vain sisäpuolen aukossa, eli filmin koossa. Joten 9x12cm sopii täydellisesti 4x5" Sinar Norma kameraani. Laitoinkin tilaukseen ebaystä 10kpl käytettyjä Linhofin 9x12cm kasetteja, joihin saan sitten leikattua röntgenfilmiä. Kasetit tuli käytännössä Euroopan sisältä 1/3 Suomen kauppiaiden hinnoista. Suomessa monen vanhan käytetyn tuotteen hinnoittelu kauppiailla on lähtenyt jo aikaa sitten lapasesta ja käypä hinta on surutta kerrottu kolmella. Mutta niin kauan kuin niitä hintoja valitettavasti suostutaan maksamaan, mitä näistä vanhoista käytetyistä tuotteista pyydetään, niin kauan hinnat nousee. 

10kpl Linhofin 9x12cm kasettia, jotka tilasin ebaystä


Röntgenfilmeistä löytyy paljon kaksipuoleisia filmejä, eli emulsio on molemmilla puolilla. Mutta valokuvaukseen paremmin soveltuvia ovat yksipuoliset röntgenfilmit, sillä valokuvauksessa emulsio tarvitaan vain yhdelle puolelle. Ja se, että emulsio ei ole kahdella puolella on hyvä myös siksi, koska sillä taustan emulsiolla on tapana naarmuuntua helposti kehitettäessä. 



Fujifilm UM-MA, Emulsiopuoli itseensäpäin, jolloin yläreunan kolo
oikealla puolella. Eli tämä on emulsiopuoli, joka tulee valottaa



Taustapuolella ei ole emulsiota yksipuoleisessa röntgenfilmissä,
ja se on kiiltävä ja sileämpi. Punavalossa paras varmistus on yläreunan
kolo, joka nyt on vasemmassa reunassa, josta tietää että tämä ei ole kuvattava
emulsiopuoli


Filmit ladataan punaisessa valossa, jolloin röntgenfilmit eivät valotu. Ortokromaattisena ne ei ole punaiselle valolle herkkiä, vaan siniselle, vihreälle sekä ultraviolettivalolle. Siksi (safelight, eli sopivan taajuuden) punaisessa valossa voidaan käsitellä filmiä ilman että filmi valottuisi. Tämä helpottaa työskentelyä ladattaessa filmit kasetteihin ja myöhemmin kun ne otetaan kaseteista pois ja kehitetään. 


Tähyslasissa kuva on laakafilmikamerassa ylösalaisin
Etualalla päällekkäin kaksi puista kameran filmikasettia ladattuna valmiiksi
röntgenfilmillä.

Kun kasetit oli ladattu Fujifilmin UM-MA filmillä, siirryin kuvaamaan laakafilmikameralla, joka tässä tapauksessa on n. 100 vuotias puinen 18x24cm studiokamera. Tässä kamerassa on n. 150 vuotias messinkilinssi, jossa ei ole suljinmekaniikkaa. Niinpä sulkimena toimii linssin päähän asettuva linssisuoja, joka käsin poistetaan ja asetetaan takaisin, laskien tässä välissä haluttu valotusaika sekunteina tai arvioituna sekunnin osana. Arvioin Fujin UM-MA filmin herkkyydeksi ISO 100 (joka oli arvaus ja perustui foorumien röntgenfilmikokemuksiin) ja tein valotusmittauksen Seconicin 878D spotmeter toiminnolla, eli tähtäisin muutamaan kohtaan maisemassa (varjo ja valo) ja arvioin sopivan ajan näiden puolesta välistä. Sain ajaksi 1/6 sekunti, joka on kohtuullisen vaikea tehdä ranneliikkeellä. Harjoittelin metronomin kanssa ensin 1/60 tahtia, eli yhtä sekuntia ja sitten taputtelin flamenkotyyliin kolme triolia siihen väliin, eli kuusi taputusta, niin sain kuvan siitä, kuinka nopea se 1/6 suunnilleen oli. En ollut huolissani siitä, jos se ei nyt ihan tarkkaan osuisi, kunhan ollaan lähellä. Sen verran piti kuitenkin huolellisesti linssisuojaa siirtää sivuun, että hetken aikaa linssi oli varmasti vapaa valolle, eikä suoja olisi jäänyt osin linssin päälle, kun yrittäisi olla nopea takaisinviennissä. Otin vielä toisen kuvan ja siirryin sen jälkeen kasettien kanssa pimiöön, eli punavaloon.

Messinkilinssiin sopi Sinarin linssisuoja, jonka
poistamalla ja takaisin laittamalla käsin, simuloin suljinta.



Kehitysajat näille röntgenfilmeille ilmoitetaan koneelliselle röntgenfilmin kehittämiselle. Siinä ajat ovat 60sek tai 90sek. Mutta tiesin, ettei konekehitys ja allaskehitys ole sama asia ja yleensäottaen allaskehitys vaatii enemmän aikaa. Myöskään kehitysaineet eivät olisi samoja, sillä röntgenfilmivalmistajat valmistavat koneelliseen kehittämiseen omia kehitysaineita. Tässä tapauksessa nämä röntgenfilmit tultaisiin kehittämään mustavalkofilmin kehitteillä, eli Ilford DD-X kehitteellä. Siihen ei olisi mitään valmiita arvoja, vaan pelkkiä arvauksia. Katsoin DD-X datasheetistä mitä arvoja yleisesti erilaisille mustavalkofilmeille annettiin ja arvioin että sellainen 3 minuuttia voisi olla aika lähellä. Aloin kehittämään filmiä ja filmi taisi olla vähän yli 3min kehitteessä (jotain 3min ja 3min 30sek välillä). Käytännössä tarkastelin kehitysaltaassa sitä, miten kuva tulisi näkyviin, enkä kiirehtisi ennenkuin kuva näytti riittävän kontrastiselta.

Ihmettelin kun kehittyvään filmiin tuli näkyviin hyvin tumma, musteläiskän näköinen alue, joka tuntui laajentuvan. Ihmettelin, että jos tuo olisi valovuoto kasetissa tai kamerassa, niin oudostipa oli keskellä filmiä, eikä reunassa. 

Outo tumma alue alkoi näkyä filmin keskellä kehityksen edetessä

Vasta kun aloin nostamaan kehittynyttä filmiä altaasta pois, huomasin outoja liikkuvia 'kuplia' filmillä. Näytti siltä että nestettä oli filmin ja jonkinlaisen kalvon välissä. 

Outo liikkuva kupla kertoi siitä, että nestettä oli filmin ja jonkinlaisen kalvon välissä

Tuo 'kalvo' osoittautui nopeasti toiseksi filmiksi. Olin laittanut kasettiin kaksi päällekkäin ollutta filmiä, joita luulin yhdeksi filmiksi. Niin ohuita ja niin kiinni toisissaan ne olivat olleet.

Alla ollut kehittymätön filmi, johon kehitysaine ei ollut päässyt filmien ollessa päällekkäin




Päällimmäinen filmi olikin kehittynyt ihan hyvin ja mitään läiskää ei ollutkaan

Valmis filmi stopin ja kiinnityksen (fix) jälkeen

Filmi onnistuikin ihan mainiosti kaiken arvailun jälkeen. Eli oltiin jäljillä. Filmi on kontrastikasta, kuten oli tiedossakin.

Kuva digitoituna ja käännettynä positiivifilmiksi

Digitoin kuvan kuvaamalla negatiivin valopöydällä digikameralla, jossa 100mm makro-objektiivi. Kuvasin negatiivin yhdellä kuvalla, sen sijaan että olisin ottanut useita palasia ja yhdistänyt ne jälkikäteen photoshopissa. Kuvassa näkyy hieman huntumaisuuttaa molemmilla sivuilla, joka johtunee kasettien kuluneista valotiivisteistä. Ne tulisin vaihtamaan. Kuva oli ehkä hieman alivalottunut, tai ylikehittynyt. Sen verran tummia ovat tummat alueet. Eli lisää testikappaleita täytyy tehdä, mutta hyvältä näyttää jo nyt.

Otin vielä pystykuvan ja kehitin negatiiviä hieman pidempään, noin 4 minuuttia.Se oli liikaa ja negatiivi meni hyvin tummaksi ja taivaalle tuli pilvistä ylikorostuneita tummia alueita, joka näytti suttuiselta. Mutta nämä oli aikaan sidottuja asioita ja olisi korjattavissa uudella kuvalla ja uudella kehityksellä ja vedostuksella. Sain tuosta ylivalottuneesta filmistä kuitenkin tehtyä oheisen kuvan (oikeanpuoleinen vedos) 




tiistai 5. maaliskuuta 2024

Alfred Brückner 18x24cm historiallinen laakafilmikamera 100 vuoden takaa

Alfred Brücknerin valmistama kamera noin 100 vuoden takaa,
joka on ollut 1900-luvun alkupuolella Helsingissä Fotorexissä käytössä.
 

Tuli mahdollisuus ostaa 'museotason' kamera, joka on 18x24cm laakafilmille kuvaava kamera. Kameralla on pitkä historia Helsingissä, jossa se on ollut käytössä valokuvaamo Fotorexissä jo 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla Kaisaniemenkadulla. 


Kameran valmistaja on ollut Saksalainen Alfred Brückner

Varsinaisen kameraosan saa jalustasta irti, mutta siihen ei suoraan ole sovitinta kamerajalustoihin, vaan siihen tulisi rakentaa sovitin itse, jos sitä haluaisi liikutella ilman tuota suurta ja raskasta jalustaa.


Kuten näissä kameroissa yleensä, kuva muodostuu 
tähyslasille ylösalaisin, koska kamerassa ei ole
kuvaa kääntävää peiliä

Tähän kameraan hommasin messinkisen noin 150v linssin. Siinä ei ole linsseissä mitään päällysteitä, vaan käytännössä käsin hiotut lasit. Linssin rakenne on yksinkertainen. Päissä on linssit, jotka saa pyöriteltyä irti putsaamista varten. Suljinta ei ole, vaan linssin on peitettävä ja sitten paljastettava halutuksi valotusajaksi. Aukon valitseminen tapahtuu metallisilla levyillä (waterhouse stop), joissa on erikokoisia reikiä. Tosin minulla niitä on vain yksi. Eli vaihtoehtoina on täysaukko (f-Stop 6) ja sitten pienempi aukko (f-stop 11)  tuon metallilevyn avulla.

Voightländerin messinkilinssi, jolla ikää noin 150 vuotta.
Putken keskellä näkyy ohut aukko, josta aukon pienennyslevy
sujautetaan linssin sisään



18x24cm koon filmit ovat kohtuullisen arvokkaita, halvimmillaan n. 2 euroa yksi filmi (eli yksi laukaisu), ja vähän parempilaatuisena filminä 8eur tai ylöspäin. Lähdinkin samantien tutkimaan mahdollisuutta käyttää samankokoisia röntgenfilmejä mustavalkokuvaamiseen, jolloin pääsee noin yhteen euroon laukasulta. Röntgenfilmit löytyivät Saksasta, sekä Agfaa että Fujia, yksipuolisina mammografia-filmeinä. Yhdessä paketissa on 100 filmiä, joten niillä saa jo 'räpsiä' hetken aikaa.

Mammografia filmit valokuvauksessa

Hyvä puoli röntgenfilmissä on myös se, että sitä voi käsitellä punaisessa valossa, eikä tarvi täysin pimeässä niitä ladata kasetteihin tai kehittää. Tuon valon on oltava oikea spektriltään, eikä se silti tulisi olla liian voimakas. Koska tämä on yksipuolinen röntgenfilmi, on emulsiopuoli vain toisella puolella. Fujifilmissä on yksi kolo oikeassa yläreunassa silloin kun emulsiopuoli on itseensä päin. Punavalossa varsinaista emulsiopuolta ei ole niin helppo tunnistaa, joten tuo tunnistuskolo filmin yläreunassa on hyödyksi.

Emulsiopuoli ja yläreunan oikeassa reunassa kolo,
 jonka tunnistaa myös sormenpäillä punavalossa

Toisella puolella emulsio puuttuu ja pinta on sileä ja kirkas.
ja yläreunan kolo nyt vasemmalla puolella.


Tuohon kameraan minulla on 2 filmikasettia. Tämän koon kasetit, on yleensäkin harvassa. Mutta se, että löytyisi kasetti, joka sopii juuri tämän kameran metallikiskoihin, joihin kasetit työnnetään, on aika epätodennäköistä. Niinpä on vain 2 kuvaa mahdollista ottaa, ennenkuin kasetit pitää punavalossa (tai pimeässä) tyhjentää ja täyttää uusilla. Käytännössä en siis ota enempää kuin nuo kaksi kuvaa ja sitten seuraavaksi kasetit avataan punavalossa, kun kehitän negat. Kasettien toisella puolella on lähes kasetin kokoinen luukku, joka aukeaa saranoilla ja mahdollistaa filmin asettamisen kasettiin. Sen jälkeen luukku suljetaan ja se on valotiivis. 

Tähyslasissa näkyy kohde ylösalaisin.
Tähyslasista näkyvä kuva tarkennetaan säätämällä kamerasta
linssin ja tähyslasin välistä etäisyyttä

Ensin tähyslasin avulla tähystellään ja tarkennetaan ja rajataan. Mitataan valotusmittarilla (Spot meter) sopivasta kohdasta valotus, tai muutamasta, ja tehdään sen perusteela päätös valotuksen ajasta. Röntgenfilmille valotusmittariin käytin iso 100. Sen jälkeen tähyslasi otetaan pois ja laitetaan, suljetaan linssi korkilla, ettei siitä tule valoa kameran sisään ja laitetaan tähyslasin paikalla filmikasetti. 

Tähyslasi otettuna pois. Tässä vaiheessa linssi peitettävä.

Vanhaan messinkinlinssiin kävi Sinarin
linssisuoja pimennyskorkiksi

Sitten filmikasetista vedetään rulokaapin tyylisesti seinämää niin että se liukuu käytännössä etupuolella filmin edestä pois ja asettaa filmin paljaaksi linssiä kohti (linssistä ei vielä tule valoa, vaan kameran sisällä on edelleen pimeää). Sen jälkeen ei tarvitsekaan enää kuin laittaa puhelimesta metronomi naksuttelemaan sekunteja (60bpm) ja otetaan korkki pois linssistä niin moneksi sekunniksi kuin mittauksen perusteella on määritelty.

Kasetti paikallaan


'Rulokaappiseinämä' vedetty ylhäältä alareunaan asti,
jolloin filmi kameran sisällä on paljastunut



Ensimmäiset kuvat on nyt kameralla otettu. Filmin kehittäminen tapahtuu mustavalkokehitteillä, eli tässä tapauksessa Ilford DD-X kehitteenä, Iford Ilfostop pysäyttäjänä ja Ilford Rapid Fixer kiinnitteenä. Käytännössä nämä on ehkä siellä ISO 100 hujakoilla, ja 20 asteen lämmössä n. 3,5-4minuutin kehittäminen tuotti oikeanlaisen tuloksen. Stoppi 10sek ja fixeri 4 min. Ja tämän kaiken pystyi tekemään allaskehityksenä (eli kehitysaineet yksittäisissä altaissa) punavalossa.

Kehitin samalla lasinegatiivit, jotka olin ottanut Sinar Norma 4x5" kameralla. Tein sekä lasinegasta, että röntgenfilmistä ns. 'pinnakkaiset', eli laitoin negatiivin valoherkän valokuvapaperin päälle ja valaisin suurennuskoneella sopivan ajan. Sopiva aika löytyy tekemällä valotusteti, eli peitetään valokuvapaperi ja negatiivi jollain niitä hieman isommalla paperilla tai kartongilla. Vedetään sitten kartonkia sivuun aina pari senttiä kerralla ja annetaan tuon paljastuneen kohdan valottua. Sitten taas vedetään pari senttiä lisää valokuvapaperia näkyviin, siirtämällä niiden yläpuolista paperia/kartonkia. Jokainen siirto tehdään vaikka 2sek jälkeen, joten jokainen 'raita' valottuvassa paperissa on saanut aina 2sek enemmän valoa kuin edellinen. Sitten arvioidaan että mikä raita näyttää oikeammalta sävyltä kyseisestä kuvasta ja käytetään sitä aikaa varsinaisen seuraavan valokuvapaperin valottamiseen. 

Testivalotus, jossa 9 raitaa. Vasemmanpuoleinen paljastettiin ensin ja siitä
yksi kerrallaan paljastettiin lisää oikealla mennessä antaen aina 2sek valoa
uudelle raidalla (ja samalla 2sek lisää jo aiemmin paljastetuille).
Niinpä vasen, eli ensimmäinen sai lopulta 18sek valoa ja viimeinen sai sen 2sek. 
Saman tein myös röntgenfilmin kanssa.



Testivedostusten jälkeen tehtiin varsinaiset vedokset, jotka tässä. Lasinegat ovat käsintehtyjä ja niiden emulsiot ovat harvoin kovin tasaisia. Niille on tyypillistä että niissä on reunoissa epätasaisuutta, kuten tässä nuo vaaleat reunat. Ne ei johdu valotuksesta vaan emulsiosta. Sitten tuo röntgenfilmin vedostus 18x24cm paperille meni ehkä yhden minuutin yli. Ja sen lisäksi taivaaseen muodostui tuollaista graafista harmaata, joka ei ole tasaista vaan näyttää melkein kuin se olisi maalisprayllä tehty. Siihen syynä voi olla ylivalottunut filmi jo kuvaustilanteessa, jolloin taivaasta on kaivettu siihen filmiin jo noita harmaita pikkasen liikaa. Ja ne korostuu sitten kontrastikkaassa röntgenfilmissä. Vaihtoehtoja on lähteä korjaamaan taivasta peittämällä se hetkeksi paperin valotuksen aikana (dodge), jolloin kun se ei saa niin paljoa valoa, niin se ehdi tummua niin paljoa. Tai sitten ehkä tässä tapauksessa olisi tarvittu alunperinkin oikea valotus filmiin ja oikea aika kehitykseen. Yleensä helpointa korjata asioita, on kuvaustilanne. Kaikki sen jälkeen on sitten paljon työläämpää, ellei joskus mahdotonta.

Vasemmalla lasinegatiivin 4x5" ja oikealla röntgenfilmin 18x24cm pinnakkaisvedokset


maanantai 1. toukokuuta 2023

Milloin valokuvasta tulee taidetta?

 

Tämä jääkiteiden muodostelma on jo itsessään kuin 'abstraktia taidetta'.
Canon F-1, 50mm, Ilford HP5+, DD-X 

Aloin miettimään, että mikä lasketaan taiteeksi kuvauksessa nykyään ja tässä maailmassa (vs mennyt aika). Jos miettii niin minulle sen määritys tulee ehkä siitä, mikä on ollut motiivina ja alkuperäisenä tarpeena ja syynä ottaa kuva. Esim. jos kuvaa dokumentaarista kuvaa, tavoitteena tallentaa vaikka uutisia varten joku tilanne tai tapahtuma, kuvaa tuotekuvaa kaupalliseen mainokseen, kuvaa matkoistaan itselleen muistoja tai kun kuvaa itselleen läheisiä, eli tallentaa heistä muistoja itselleen ja omalle jälkipolvelle. Näillä kuvilla lähtökohtiasesti on merkitystä vain 'tilaajalle' ja niiden motiivi ei yleensä ole ollut niinkään taiteellinen, kuin jokin arkisempi tavoite. Tottakai näistä jokainen voi parhaimmillaan ja tähtien ollessa sopivassa asennossa muuttua mestariteokseksi, vaikka vahingossa. Kaikki kuuluisat kuvat eivät ole välttämättä aina kuvina parhaita mahdollisia, vaan niitä on voinut nostaa jälkikäteen juurikin kuvassa olevan kontekstin merkityksen muuttuminen tai kasvu.  Raja on tottakai häilyvä ja lähinnä filosofinen, ja itse asiassa liikkuu aikaa myöten. 

Taide menneinä vuosisatoina palveli erilaista tarvetta, kuin mitä sillä nykyisin tarkoitetaan. Meillehän museoidenkin seinillä taidetta on maalaukset, joissa itse asiassa varakkaampi tilaaja on teettänyt itsestään tai puolisostaan muotokuvan, joka oli silloin ainoa tapa ottaa 'räpsy' kanssaihmisestä. Ja toisaalta osoitti varallisuutta ja kuulumista tietyyn luokkaan. Toisaalta, kun muotokuva tehdään mestarillisesti, niin tilaustyö muuttuu vähintään aikaa myöten taideteokseksi jälkipolvien silmissä, mitä se ei ehkä siihen aikaan ollut samassa mielessä kuin nyt.

Mutta periaatteessa kun yksinkertaistaa, niin jos ei tee kuvaa (kaupallisena tai teetettynä) tilaustyönä tai kuvaa tallentaakseen muistoa (tai muuta tieteellisempää tai henkilökohtaisempaa tallentamista) niin eikö sitten tämän ulkopuollelle jäävät ole yleensäottaen taidetta? Silloin kun lähtökohta on ollut itsensä ilmaisu ja rehellinen tarve yrittää ilmaista jotain enemmän, jossa se itse tekeminen ja prosessi tuo teokseen jotain sellaista, jossa tekijöiden summa on enemmän kuin pelkkä kuva itsessään. 

Taide myös useimmiten pyrkii peilaamaan ympäröivää maailmaa (tai tekijän sisäistä maailmaa) subjektiivisesti ja subjektiivisin keinoin. Taiteilijat usein myös unelmoivat ja pyrkivät kuvaamaan maailmaa tulevaisuudessa, jonka sitten insinöörit ja teknokraatit toteuttavat ja osin pilaavat omalla tavallaan, joka jälleen synnyttää tarpeen (usein jonkinlaisen pahan olon tai tyytymättömyyden kautta) taiteilijoille unelmoida paremmasta. Se on ollut aina taiteiljoiden toinen tehtävä, tuon ympäröivän maailman peilaamisen rinnalla. Mutta taiteen määritelmä on kulttuuri- ja aikasidonnainen. Eli siinä mielessä liikkuva maali. Ja kynnys taiteeseen on sinänsä matala, että sen määritelmäkin on laaja.

Jos en siis kuvaa jonkun toisen tilauksesta ja motiivista, en kuvaa tallentaakseni tapahtumaa, tilannetta tai itselle merkityksellilstä henkilöä tallentaakseni heidät muistoina, niin onko tämän ulkopuolelle jäävät asiat sitten lähtökohtaisesti taidetta (ottamatta kantaa onko se hyvää vai vähemmän hyvää)? Eli jos kuvaan tulkitakseni ja peilatakseni itseäni tai maailmaa, niin onko kysymys tällöin taiteesta, vai milloin tai millä ehdoin valokuva muuttuu taiteeksi? Siinä onkin kysymys, johon ei taida helppoa vastausta olla ja joka on aina jokseenkin subjektiivinen näkemys.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

J. Lane kuivalevy lasinegatiivi

J.Lanen valmistama kuivalaatta eli lasinegatiivi emulsiolla


Ostin viime kesänä 'J.Lane Dry plate' 4x5" lasinegat, joissa valmis emulsio pinnassa. Eli valmista kuvattavaksi. Herkkyydeksi valitsin ASA2 (toinen vaihtoehto olisi ollut ASA25). Minua kiinnosti testata näitä ASA2 versioita ensin, koska ne antaa periaatteessa samat tulokset kuin 1870 ja 1880 on ollut. ASA25 on sitten 1890 teknologiaa (nämä tiedot J.Lanen sivulta https://www.pictoriographica.com). Kesti kuitenkin tähän asti, että sain aikaiseksi ottaa kuvia niille. Nuo lasinegat ovat paksumpia kuin tavis filmit, joten ne tarvitsevat omanlaisensa pidikkeet, joihin lasinegat mahtuu ja pysyy. J.Lanen firma toimittaa myös niitä. Joskin jenkeistä en noita lähtenyt tilaamaan vaan ostin nämä Saksalaiselta jälleenmyyjältä. Negapaketissa on 10 lasinegaa ja ne tuli erittäin hyvin pakattuna.


Lasinegoilla tarvitaan omat filminpidikkeet


Tänään satoi lunta ja lähdin ottamaan testikuvia ja otin yhden pidikkeen, jossa siis molemmin puolin lasinegat. Kamerana Sinar Norma ja siinä  Sinaron W 75mm 4.5 linssi. Tuuli kohtuullisen kovaa ja musta kamerahuppu liehui vähän liikaakin tuulessa ja oli vaikea päästä sinne sisälle katsomaan pimeässä tähyslasia. Sitten luupilla tarkastamaan tarkennus. Ja sen jälkeen valotuksen arviointi.

Filmi on ASA2 ja minulla 'parempi' valotusmittari menee vain ASA3:een asti. Kännykästä löytyi kuitenkin pinhole Assist, jossa ASA2:n pystyi valitsemaan ja asettamaan halutun aukon ja sitten saattoi mitata aikaa, jonka sovellus ehdotti. Sain ajaksi 2 sekuntia. Sitten testasin siellä kylmässä, että onko Sinaronin 2sek vielä oikeasti 2sek, ja se kuulosti olevan liian nopea. Niinpä päätin että kuvaan sen bulbilla ja lasken sekunnit. Kun tarkennus oli tehty, aukko palautettu tähysasennosta haluttuun aukkoon niin oli aika ottaa pimeäsuoja filmipidikkeestä pois. Olin jotenkin niin ajatuksissani yrittäen huomioida miljoonaa asiaa yhtä aikaa ja vedin väärän suojan pois ja tulimpa valottaneeksi yhden lasinegan ihan turhaan. Uusi yritys ja nyt huolellinen tarkastelu, että eihän suljin ole 'esikatselutilassa' eli auki ja onhan aika ja aukko nyt oikein. Sen jälkeen filmipidikkeen valosuoja pois ja kuvaa ottamaan.

Mutta koska kädet loppui kesken niin asensin puhelimeen metronomin ja kuuntelin kliksuja ja laskin niiden perusteella 2 sek. No siitä tuli sitten lähempänä 3 sek, koska olin onnistunut lukitsemaan lankalaukaisimen ja tuli kiire saada se vapautetuksi.

Sitten kamera kantoon ja kotiin kehittämään filmi. Ohje tarjoaa  muutamia vaihtoehtoja kehitteeksi, kuten HC-110, D76, Microdol-X tai DK-50. Ohje erityisesti mainitsi että Rodinal ei ole näyttänyt olevan kovin toimiva näille filmeille. Minulla oli Ilfodrin DD-X valmiina, joten ajattelin että kokeilen sillä.


Lasinega, jossa emulsio


Näiden negojen käsittely onnistuu punaisessa valossa, samoin kuin kehittäminen. Joten luotin siihen, että näen kyllä kun kehitys alkaa olla riittävä. Otin HC-110:lle määritellyn 5min ajan lähtökohdaksi ja ajattelin että seurailen sitten miltä näyttää. 4min kohdalla kuva näytti jo valmiilta, mutta ajattelin että annetaan olla vielä vähän, että varmasti tulisi myös varjokohtiin yksityiskohtia.



Minulla tuo 'pimiö' ei ole ergonominan, vaan käytännössä se on kylpyhuoneen lattia, jossa vieläpä lattialämmitys, joka ei ole hyvä kun yrittää pitää lämpötilan 20 asteessa. Yksi punainen lamppu, joka oli siinä lattialla altaiden vasemmalla puolella. Se aiheutti sen, että näin kohtalaisesti kuvan sen ollessa kehityksessä, mutta muut altaat oli sitten melko pimeitä. Eipä edes kehitysaltaassa riittänyt valoa niin paljon, että yksityiskohdat olisi nähnyt, joten välillä nostelin punaista lamppua lähemmäs.

Kaikki altaat käytyäni läpi laitoin negan vesialtaaseen, jossa nurkkaan laskin uutta vettä, niin että vesi vaihtuisi. Mutta varoin ettei vesinoro pääse edes lähelle negaa, jottei emulsio vahingoittuisi tai jopa irtoisi. Nyt saattoi sytyttää normaalivalon ja katsoa miltä näyttää.

Kuva siellä oli. Hieman oli jotain kehityksen aikana tulleita omituisuuksia reunoissa. Luulen että minun täytyy näille lasinegoille ja paperikehityksille hommata altaat, joissa ei ole uria. Epäilen niiden aiheuttavan noita kummallisia jälkiä reunoissa.


Lasinegatiivi kehitettynä

Lasinega kuivumaan ja olisi pitänyt laittaa kulmalleen. Reunaan oli kuivuessa jäänyt viimeinen 'vesireuna' lasin alareunaan, joka jollain tavalla vaikutti emulsioon ja jätti siihen jäljen. 

Kehitetty lasinega kehitysvaiheessa mukaan tullenine
pölyineen ja muiden 'virheineen'


Kuvasin negan digillä valopöydältä, käänsin kuvan Negative Labsissä ja rajasin reunoista noita pahimpia kehittämisen jälkiä. Niitä omituisia jälkiä on myös kuvan taivaassa, ihan kuin moire-ilmiö, mutta niitä ei siitä saa pois. Vaikka agitoin puolen minuutin välein niin tuollaiset jäljet siihen sain. Joko kehitys tai kuivuminen aiheutti epätoivottuja raitoja ja jälkiä. Pahimpia pilkkuja ja pölyjä poistin lightroomissa.

Digikameralla 'skannattu' lasinegan kuva. Taivaalla 'moire-ilmiö',
joka johtunee kehityyaineen yllätyksellisestä vaikutuksesta emulsioon


Lasinegoissa on omaa viehätystään. Ne on itsessään jo hienoja ja niistä voi sitten vedostaakin, jos sopiva pidike ja suurennuskone löytyy. Nyt vain 'skannasin' kuvan. Täytyy noille lasinegoille vielä keksiä joku hyvä tapa säilyttää niitä.

torstai 26. heinäkuuta 2018

Janinan kanssa kuvaamassa Globe Hope tuotteita Arabianrannassa Helsingissä



Janinan kuvausta Globe Hope asussa apilakedolla Arabianrannassa :)
Kuvassa myös HD-610 HSS TTL monoblock akkusalama

Janina oli minuun yhteydessä kun olin hakenut malleja kuvauksiin. Samaan aikaan olin sopinut Globe Hopen kanssa siitä että he lainaavat minulla vaatteita ja asusteita kuvauksia varten. Päätinkin yhdistää nämä kaksi asiaa. Olimme ensimmäistä kertaa työskentelemässä yhdessä ja aloitimme aamun Arabian kauppakeskuksessa Roberts Coffeessa aamusmoothiella ja vihreällä teellä. Autoni oli kauppakeskuksen parkkihallissa ja takakontista löytyi Globe Hopen vaatteet ja asusteet. Janinalla oli päällään myötäiset toppi ja urheilushortsit, joten Globe Hopen vaatteet sujahti kätevästi niiden päälle eikä ne juurikaan näkyneet mitenkään häiritsevästi alta. Ei tarvittu sovituskoppeja tms vaateiden vaihtamiseen.

Kamerana Canon 5D mark IV, linssinä pääasiallisesti 85mm F1.2 L USM, sekä joissain kuvissa 35mm 1.4 L. Salamavalona Jinbei HD-610 TTL monoblock (eli akkukäyttöinen studiotason salamavalo), joka tukee HSS (High Speed Sync) ja TTL (Through The Lens metering) toimintoa. HSS:n avulla voidaan käyttää erittäin lyhyitä valotuksia isolla aukolla päivänvalossa, jonka ansiosta saadaan käytännössä salamaa käyttäenkin blurrattua tausta. Tällöin sekä salaman, triggerin että kameran tulee tukea HSS:ää. Softboxina Jinbein kokoontaitettava beauty dish diffuuserikankaalla.

Ensimmäisen lähdettiin liikkeelle Globe Hopen asulla joka on tehty vanhoista laskuvarjokankaista. Kävelimme rantaa kohden kun huomasimme hauskan oloisen tiiliseinän. Otettiin muutama kuva tiiliseinää vasten ja jatkettiin sitten rantaa kohden. Tässä vaiheessa minulla ei ollut vielä salamavaloa mukana, sillä halusin nähdä miltä kuvat ja ympäristö näyttää, ennenkuin alan raahata painavampia vermeitä mukaani. Tulimme rantaan, emmekä olleet siellä ainoita. Lisäksemme rantaa tepastelivat noin 173 valkoposkihanhea, jotka eivät kunnioittaneet ollenkaan meidän läsnäoloamme :) Ne olivat merkanneet reviriinsä huolella....todella huolella :( Rannan läheisyydessä oli hieno keltainen kukkaketo, jossa halusin myös ottaa muutaman kuvan.

Janina kukkakedolla Arabianrannassa
Asetin mallin siten että voimakas auringonvalo (lämpötila noin 30 astetta) tuli takaa ja valaisi hiuksiin 'kehän'. Tässä olisi jo tarvittu salamaa antamaan täytevaloa kasvoille, mutta nyt oltiin liikkeellä 'luomuna' :) Kukat oli voimakkaan keltaisia voimakkaan virheissä varsissa. En halunnut kukkien vievän huomiota mallilta, joten 'tylsistin' niitä hieman jälkikäsittelyssä :)

Seuraavaksi siirryimme kuvaamaan rantaan. Etenimme rantaa kunnes löysimme kivikkoisen rantakaistaleen. Siinä otimme pari kuvaa, muutama kyykistellen ja heinien kanssa leikitellen ja muutama seisten. Jotenkin tästä tulee minulle mieleen Edelfeltin rannalla leikkivät pojat, ehkä samaa värimaailmaa :)

Janina rantakivellä

Tämän jälkeen lähdettiin vaihtamaan asua. Lämpötilat olivat Suomelle erittäin poikkeuksellisia 30 asteen tietämillä ja Janinalla oli siis ikäänkuin tuplavaatteet päällä. Oli siis pidettävä kuvausrupeamat kohtuullisen lyhyinä. Nyt otin mukaan Jinbein salamavalon, joka olikin tästä eteenpäin kaikissa kuvissa käytössä.

Janina ja betoniportaikko urbaanina taustana

Asusteiden vaihdon jälkeen kuvasimme erään taloyhtiön portaikossa. Betoninen portaikko oli kuvassa minusta kaikessa vaaleanharmaudessaan tylsä joten muutin sitä jälkikäsittelyssä sinisemmäksi. Samalla annoin mallin silmienkin sinistyä :) Asento on minusta mukavasti mutkalla tuoden jännitettä ja liikettä. Ja pidän ilmeestä jossa on tietynlaista 'angstia'.

Janina, koivu ja purjeista ja auton turvavöistä tehty laukku

Seuraava asu olikin armeijan repuista/telttakankaista tehty hame, valkoinen pusero sekä veneiden vanhoista purjeista tehty laukku, jonka olkahihnana oli auton turvavyö. Kaulakoruna oli vanhasta LP-levystä tehty perhoskoru. Kierrätystä. Myös tässä 'tylsistytin' tuoreen ja voimakkaan vihreää apilanurmea, jotta malli tulisi enemmän esiin kuvassa.

Janina ja apilanurmi - in purple

Nyt kun oltiin apilaniityllä (puistossa) niin otettiin vielä kuva kun Janina oli selällään apiloiden päällä. Jälkikäsittelyssä värjäsin apilat violetiksi ja nostin kuvassa muutenkin värejä esiin. Tästä kuvasta tuli väripommi :)

Janina harmaan kiviseinän edustalla

Sitten olikin viimeisen asun ja uuden kestokassin vuoro. Löysimme harmaan kiviseinämän, jossa halusin ottaa urbaanimmassa ympäristössä kuvan. Olalle laitettiin Globe Hopen kestokassi, joka oli heidän uutta mallistoaan. Kuvassa pyrin tuomaan city-henkistä arki-glamouria. Naisella on juhlava mekko ja kestokangas kauppakassi olalla :)

Kuvaussessio oli ohi, noin 4 tuntia käytetty kuvaamiseen kuumassa helteessä. Tuntui että on kokonainen työpäivä takana. Ja tiesin että mukana oli onnistuneita kuvia, joista saisi työstettyä hyviä kuvia. Kokemus Janinan kanssa työskentelystä oli hyvä ja seuraava kerta on jo taas helpompi kun meillä on toistemme työskentelystä kokemusta.

Janinan palaute mallina oli seuraava:
"Kuvaukset olivat helpot ja kuvaajalla oli selkeitä ohjeita sekä mielipiteitä, joita lähdettiin hakemaan. Lisäksi asiallista ja ripeää toimintaa sekä kuvien ottamishetkellä, että niiden editoimisessa." 



keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Mitä kannattaa huomioida ulkokuvauksessa?

MITÄ KANNATTAA HUOMIOIDA KUN VALOKUVATAAN ULKONA?

Olen kuvannut koiria ja lapsia ulkona sekä kymmeniä ortodoksisia tsasounoita kaikkina vuodenaikoina ja se on opettanut kantapäänkin kautta jotain välineistä eri olosuhteissa. Olen kuvannut kesän kuumuudessa ja auringonpaisteessa, syksyn vesisateissa (ikävä kyllä joskus sade yllättää ja aina ei ole mahdollisuutta tulla uudelleen vaan on kuvattava vallitsevissa olosuhteissa) sekä talven lumikinoksissa ja paukkupakkasissa.

Koirakuvaukseen mukaan lähtevät varusteet.
Valokuvaajalla ja kamelilla on paljon yhteistä :)

OMA TYYPILLINEN REISSUKALUSTONI JA ULKOKUVAUKSESSA HUOMIOITAVAA:

ENNEN KUVAUSREISSUA:

Tässä olisi ohjausvirhe kummallekin puolelle aiheuttanut autolle
mittavat huoltotoimenpiteet ja kuivatuksen - vakuutukset tulee olla kohdillaan
Ensimmäiseksi painotan sitä että valokuvauksessa on kaikenlaisia jalustoja ja telineitä ja kuvattavat kohteet ovat useimmiten sellaisia joista ei etukäteen tiedä tarpeeksi ja siksipä juuri on ensimmäinen ja tärkein yksittäinen asia huolehtia siitä että vakuutukset ovat kunnossa ennenkuin lähtee kuvailemaan yhtään minnekään. Se salama voi kaatua paitsi jonkun ihmisen tai eläimen päälle, myös tietysti juuri siihen viereen pysäköineen Teslan tai sen elämäsi ensimmäisen livenä näkemäsi Ming-vaasin päälle. Siinä kohdin on ihan mukava jos voi sanoa että minulla on vakuutus joka korvaa.

Yleisesti ennen kuvauskeikkaa on hyvä katsoa sääennusteet ja varautua muutamaan mahdolliseen säävaihtoehtoon. Vaatetus on hyvä olla sellainen että tarvittaessa voi rähmälleenkin mennä jos paras kuvakulma sen vaatii. Yleensäkin kuvaajan on kohteliasta olla hillitysti pukeutunut sillä kuvaajan kuuluukin olla 'näkymätön' ainakin mikäli kuvataan tilaisuutta jossa ihmisiä - rakennukset eivät juurikaan pukeutumisestamme välitä :) Lisäksi esim. valotusmittarilla mitattaessa kuvaaja ei saisi vaatetuksellaan heijastaa mittaustulokseen ylimääräistä valoa, eli siksi valokuvaajalla perinteinen taiteilijan musta on jopa teknisesti perusteltua ja suotavaa.

ULKOKUVAUKSISSA KÄYTTÄMIÄNI TARVIKKEITA:

(Kalusto päivittynyt tästä sen jälkeen kun tämä on alunperin kirjoitettu, mutta tarkat mallit ei ole olennaisia, vaan kaikki muu tässä mainittu enemmänkin)

KAMERA(T):

Canon  Canon Mark III ja Canon Mark IV, DJI Mavic Pro (drone), GoPro Hero 4 Silver, puhelin 'joka sattuu olemaan mukana'
- Roiskevesitiivis
- Poistan kameroista kantohihnat koska tuuli tarttuu niihin ja aiheuttaa tuulella kameran heilumista ja epätarkkuutta kuvissa.
- Kestävä runko joka ei pelästy pienistä kolhuista
- Dronella otan ilmakuvat
- GoPro 'behind the scenes videoihin'
- Puhelimella otan 'behind the scenes' kuvia blogiin


MUISTIKORTIT:

Compact Flash Cards:
SanDisk UMDS7 120Mb/s 32Gb
Kingston 133x 8Gb
Sandisk Extreme 60Mb/s UMDA 8Gb
Transcend 133x 16Gb
SD Cards:
Lexar Professional 633x 95Mb/s 32Gb
- Riittävästi ja varalle lisää jos jokin lakkaa toimimasta. Hyvä hajauttaa suuremmat kuvausrupeamat useammalle kortille siltä varalta että kortti vikaantuu niin edes puolet kuvista olisi tallella. Joissain kameroissa (esim. Mark III) on mahdollista ottaa kuvat kahdelle kortille. Tätä ominaisuutta käytänkin hyväksi niin kuvat tulee automaattisesti varmistettua eikä yhden kortin vikaantuminen aiheuta ongelmaa.

AKUT:

2x Canon LP-E6
2x Canon LP-E6N (Mark IV:lle)
2x Pisen (LP-E6 compatible)
- Kamerakohtaiset merkkiakut
- Ota myös latauslaite mukaan
- Lataa akut ENNEN reissuun lähtöä
- Ota mukaan tuplamäärä akkuja siihen nähden mitä uskot tarvitsevasi


AKKUKAHVA:

Canon Battery Grip BG-E6
- Mahdollistaa tukevamman otteen kamerasta myös kuvatessa pystykuvaa. Myös toinen sujlinnappi ja säätöpyörä löytyy myös luonnollisemmasta paikasta kuvattaessa pystykuvaa joka helpottaa ja parantaa kuvausotetta ja käsien asentoa.

VALOTUSMITTARI:

- Valotusmittarin käyttö erityisesti salamalla kuvattaessa helpottaa ja nopeuttaa oikean valotusarvon löytämistä ja säästää aikaa joka valokuvamallia tarvitsee seisottaa odottamassa ennenkuin päästään kuvaamaan. Lisäksi se harjaannuttaa oikean valotusarvon löytämisessä nopeammin.

JALUSTA:

Manfrotto MT294A3
- Riittävän korkeaksi yltävä (180cm vähintään korkeimmillaan) ettei tarvitse olla kumarassa asennossa jos muutoin korkeus ei haittaa, kuten rakennusten kohdalla.
- Tukeva, ei saa väristä ja heilua ihan pienimmästä tuulesta. Jalat eivät saisi olla 'joustavia' koska se tarkoittaa sama kuin heiluva

PALLOPÄÄ:

Dimi Doukas valokuvaus pallopää kamerajalusta
Laadukas ja riittävää painoa kestävä pallopää
helpottaa kuvaamista kummasti

Manfrotto 498RC2 (jonka Manfrotto on korvannut sittemmin tällä mallilla)
- Varmistu siitä että pallonivelen enimmäiskuorma (kantavuus - safety payload) on riittävä kameralle+objektiiville ja huomioi että pidemmät objektiivit tuovat vääntöä enemmän. Omassa mallissani se on 8kg mutta tuossa uudemmassa mallissa se näyttäisi olevan 10kg. Esim. Canon mark II painaa vajaan kilon, 70-200 objektiivi painaa 1,6kg joten kamera ja objektiivi painaa helposti 2,5kg ja kun huomioidaan vääntömomentti jonka pidempi objektiivi aiheuttaa niin on syytä ottaa pallopää jossa on riittävästi pitoa ja kestävyyttä pitää kamera paikallaan silloinkin kun se ei ole ihan perusasennossa.
- Pallonivel on käytännöllisin koska tällöin on vain yksi säätö joka pitää avata tai kiristää ja kameran saa mihin asentoon vain helposti ja nopeasti. Jätä kino- ja videopäät videokameroille. Pallonivelen on kuitenkin oltava laadukas tai se lakkaa jonkin ajan kuluttua toimimasta liukkaasti ja helposti. Pallo ei saa hioutua karkeaksi helposti koska tällöin se ei toimi liukkaasti vaikka sen öljyäisi. Yritin säästää ja otin edullisemman halpamerkkisen pallonivelen joka kesti vajaan vuoden ja sen jälkeen maksoin suosiolla merkkinivelen, jota myös aseöljyllä olen voidellut notkean liikkuvuuden säilyttämiseksi

KAMERAN L-KIINNITYS

- Manfrotto MS050M4-Q2, mahdollistaa kameran kääntämisen horisontaali- ja vertikaaliasentoon kohdistuspisteen pysyessä täsmälleen samassa kohdassa.


OBJEKTIVIIT eli LINSSIT:

Canon 70-200mm 2.8 IS USM L
Canon 85mm 1.2 L
Tamron SP 24-70mm F/2.8 USD 082 Di
Canon TS-E 17mm F/4 L
Linssien on syytä olla...:
- Roiskevesitiiviit
- Laadukkaat jotta kuvien laatu olisi mahdollisimman hyvä lähtökohtaisesti
- Tärinänvaimennusmekanismi on suotavaa, etenkin jos joudutaan kuvaamaan käsivaralta. Sillä saa aukon tai pari lisää valovoimaa.
- Linssikorkki on syytä olla (siihen päähän linssiä joka tulee kameraan kiinni). Toiseen päähän linssiä olevaa muovista linssisuojaa en pidä omissa linsseissäni
- Laadukas lasisuoja linssiin jotta linssin lasiin osuva kolhu rikkoisi tuon n. 100e suojalasin eikä sitä 1000-3000+ eur objektiivia. Itselläni esim Rodenstock Digital Pro UV/1x suoja Canonin 70-200mm teleobjektiivissa


SALAMAVALOT:

JINBEI HD 610 TTL HSS
JINBEI DISCOVERY 600
-Mikäli käytät erillisiä salamavaloja niin niille tarvitset tukevat jalustat ja painoa jalkojen päälle.

ÄLÄ TEE NÄIN :) Otettu hetkeä ennenkuin tuuli tarttui
varjoihin ja kaatoi molemmat salamat.
Sen jälkeen jalustoissa oli painot :)

SALAMAVALOJALUSTAT:

Dimi Doukas valokuvaus salamajalusta
Salamajalustan on hyvä olla riittävän tukevaa
tekoa ja noustava pariin metriin

Jinbei 220, jotka Jinbei korvannut 230 mallilla
DBJ-1 Boom , jossa on vastapaino. Tämä on tarkoitettu etenkin ylhäältä päin valaistessa käyttöön.
- Valoa hajottavat sateenvarjot ovat purjeita silloin kun tuulee. Jalustoissa pitää olla REILUSTI painoa pitämään jalustat pystyssä kun tuuli tarttuu purjeisiin :) Opin tämän kun pari 500e/kpl maksavaa Jinbei HD 600 salamaa otti tuulta valoa hajottaviin läpiammuttaviin sateenvarjoihin ja kaatuivat kolisten betonilaatoitukselle.
- Olen käyttänyt painoina vesikanistereita jotka narulla laittanut roikkumaan matalalle jotta painopiste pysyy aivan jalustan juuressa. Kankaiset hiekkasäkit myös hyviä, mutta yleensä vettä on paikanpäällä helpompi saada kuin hiekkaa. Eikä hiekkaa tai vettä painoa varten taas viitsi kuljetella mukana.

KASSIT/LAUKUT:

Manfrotto jalustapussi ja enää ei tarvitse kantaa niitä joka
suuntaan sojottavia jalustoja kainalossa

Manfrotto LBAG110 
Tamrac kameralaukku (Hakusessa toinen malli johon saisin kaksi ammattirunkoa ja linssit samaan laukkuun - tiedän mallin, mutta se poistui jo Tamracilta)
Crumpler varustelaukku (Isomman koulurepun kokoinen)



TAUSTAT/TAUSTAKANKAAT:

- Sama juttu kuin sateenvarjoissa. Ovat pienessäkin tuulessa purjeita ja kaatavat jalustat. Syytä sitoa kiinni johonkin tukinaruilla ja laitettava painoa jalustoihin.
- Olen käyttänyt painoina vesikanistereita jotka narulla laittanut roikkumaan matalalle jotta painopiste pysyy aivan jalustan juuressa. Kankaiset hiekkasäkit myös hyviä.


VUODENAIKOJEN JA SÄIDEN ERIKOISHAASTEET


KESÄ JA AURINGONPAISTE:

Dimi Doukas valokuvaamassa
Kesällä auringon paiste sekä hyönteiset aiheuttavat
omat juttunsa jotka täytyy huomioida

- älä katso kameran optisen etsimen (lasinen etsin) ja objektiivin läpi suoraan aurinkoa!!! Jos kuvaat suoraan aurinkoa niin että auringon on tarkoitus näkyä kuvassa niin katso otettavaa kuvaa kameran LCD näytöltä niin et vahingoita silmiäsi.
- LCD näytön lukeminen onnistuu helposti auringonpaisteessa kun hommaat LCD-näyttöösi Kinotehnic LCDVF eli LCD Viewfinderin (kameramallikohtainen, joten valitse oikea). Ja kun huomaat kuin terävä ja kirkas kuva on, niin käytät sitä myös sisällä. 'Laitteen' saa kiinni ja irti helposti sillä se kiinnittyy magneettisesti mukana tulevaan metallikehykseen joka liimataan LCD:tä reunustamaan.
- Objektiiveihin on saatavana häikäisysuojia eli mustaa muovia olevia kappaleita jotka jatkavat objektiivia pidemmäksi ja estävät hajavalon pääsyn objektiiviin. Itse olen luopunut näiden käytöstä koska olen saanut ne zoomeissa liian monta kertaa kuvaan mukaan. Lisäksi laajakulmaisissa linsseissä tällaista mahdollisuutta ei olekaan. Sen sijaan niissä tilanteissa kun aurinko tai joku muu kirkas spottimainen valonlähde meinaa häiritsevästi luoda valopeiton kuvaan niin vien käden varjostamaan objektiivia ja katson LCD näytöltä milloin käteni katoaa kuvasta (ja muistan vielä että omassa kamerassani LCD näyttö näyttää vain n. 98% lopullisesta kuva-alasta, eli otan kädellä vielä parisenttiä lisää etäisyyttä siitä kohtaa missä käsi katoaa LCD näytön reunalta. Häikäisysuojan voi myös käyttää esim. heijastinta, erityisesti jos kuvaat yksin niin kolmionmuotoinen käsikahvalla varustettu heijastin on siihen kätevä. Itselläni ei tuollaista ole tullut hankituksi joten varjostelen yleensä omalla kädellä. Tai jos paikalla on toinen henkilö niin pyydän häntä pitämään jotain A4-paperia tai muuta käsillä olevaa varjona.
- Jos on todella kova helle niin kun et kuvaa, laita laitteet varjoon. Akut kuumenevat käytännössä yli suositusrajojen jos ne on suorassa helleauringossa useamman tunnin. Äläkä pliis jätä kalliita laitteita auton kojelaudalle tai penkille auringonpaisteessa sillä se on sama kuin laittaisit ne uuniin. Myöskään muistikortit eivät tykkää hyvää liian kuumasta vaan pahimmillaan kuparijohtimet voivat lämmön vaikutuksesta vääntyillä ja irrota kortin sisällä ja lakata toimimasta kuten olisi tarkoitus.
- Pidä juomapullo aina mukanasi. Mistään hienoista välineistä ei ole hyötyä jos Sinulla lakkaa pää toimimasta helteessä nestehukan vuoksi. Ja huolehdi että olet itsekin riittävästi varjossa ettei koko kuvauskeikka keskeydy auringonpistokseen.
- Varaudu vuodenajan mukaan hyttysiin, mäkäräisiin ja muihin öttiäisiin. Olen kuvannut useamman kerran sellaisessa hyttys- ja mäkäräparvessa että ne tunki jo suuhunkin. Se on kyllä jo todella häiritsevää eikä kuvaamisesta meinaa tulla mitään muuta kuin huitomista. Ötökkäaineet auttaa jonkin verran.


VESISADE (Kevät/Syksy):

Valokuvaaja Dimi Doukas - sadetta pitämässä autossa
Välillä vettä saattaa tulla enemmän kuin olisi tarpeen
- silloin ei auta kuin odottaa autossa että sade menee ohi
- kameran ja objektiivien on syytä olla vähintään roiskeveden kestävä eli roisketiivis. Tämä on syytä olla mielessä jo hankintavaiheessa. Siitä joutuu maksamaan enemmän mutta se on sen arvoista ja sitä varten kannattaa vaikka säästää vielä hieman kauemmin että saa sellaisen hankittua. Jos tiedät kuvaavasi vain ja ainoastaan sisätiloissa niin silloin se ei ole ihan niin tarpeen. Toki on olemassa kaikenlaisia suojia ja koteloita kameroille, mutta mitä vaikeammin kameran säätöihin on mahdollista päästä käsiksi sen enemmän huomio kääntyy pois kuvaamisesta. Itselläni Canonin Mark III ja Mark IV sekä objektiivit jotka olen niihin ostanut eivät sadetta pelästy ja se on ollut hyödyksi monta kertaa. Tällöin ei tarvitse lopettaa kuvaamista ensimmäisten pisaroiden pudotessa taivaalta. Kuvata voi sateessakin niin kauan kuin linssiin ei tule liikaa pisaroita. Ja ennen kuvaamista voi pyyhkäistä puhtaalla linssiliinalla muutamat pisarat pois. Älä kuivaa linssejä koskaan esim paidallasi koska paitaan on voinut tulla ilmasta hiekkapölyä tms joka hioo linssiä ja pilaa sen ennenpitkää. Objektiivit ovat yleensä kallein ja hyvin hoidettuna pitkäikäisin asia kameralaukussa, joten niistä on syytä pitää erityistä huolta. Kamerarungot vaihtuu, objektiivit ei - hieman yksinkertaistaen :)
- Ukkosella mene autoon tai rakennuksen sisälle, pois aukealta ja älä kanna 2m pitkää hiilikuituista tai metallista kameran jalkaa pystyssä koska silloin se on kuin sateenvarjo tai golfmaila jotka myös ovat kuin ukkosenjohdattimia. Kasaa jalusta ja kanna sitä alempana ja lähellä itseäsi. Mutta siirry lähestyvien ukkosien alta pois jo niin aikaisin ettei riskejä salaman iskusta edes synny.
- Jos olet kuvaamassa jossain missä et saa tavaroita sateelta suojaan niin pidä mukanasi pientä pressua, sadetakkia tai sateenvarjoa jonka saat laukkujen päälle suojaksi. Mutta huomaa että jos sataa paljon niin maa kastuu ja sen myötä kaikki maassa oleva. Eli kevyet suojaratkaisut toimivat vain nopeasti ohimeneville tihkusateille. On hyvä jos laukut ovat itsessään roiskevedenpitäviä, kuten usein isompien kameralaukkumerkkien tuotteet ovat, vetoketjuja myöten. Mitkään niistä ei kylläkään pidä vettä jos kassin pudottaa laiturilta tai veneestä veteen - joten vältä sitä :)
- Ennen pitkää vesi menee joka paikkaan, joten jossain vaiheessa on vain pakko lopettaa kuvaus ja odottaa että sää paranee. Ulkokuvaaminen on aina kuitenkin säästä riippuvaista.


LUMI JA PAKKANEN


Kun pakkasta on 30 niin oma hengitys huurruttaa kameran ja
nenä meinaa paleltua koskettaessaan kameran metallista runkoa. Kieli on pidettävä suussa :)
- Lumi menee joka paikkaan ihan siinä missä vesi. Etenkin jos joudut kulkemaan metsässä jossa on matalia pieniä kuusia ja oksat ovat kauniisti lumen peitossa. Olen kävellyt juuri tuollaisten joulukuusten välistä kun niitä on ollut tiheässä tai on vain pitänyt päästä tiettyyn kohtaan kuvaamaan. Ja sen jälkeen on sekä kameralaukut että pipot ja vaatteet vuorattu oksilta varisseella lumella. Ja kun sataa lunta ja tarvitsee vaihtaa objektiivi niin siinä saakin mennä jos jonkinlaiseen suojaavaan asentoon ettei lunta leijailisi kameran ja objektiivin sisään. Silloin on hyvä että objektiiveissa on suojakorkit (siis siihen päähän joka kiinnittyy kameraan).
- Itselläni on kamerassa akkukahva, jossa on kaksi akkua. Lieneekö Canonin akut vain sen verran hyviä, mutta ne eivät ole pakkasta juuri pelästyneet ja ovat kestäneet hyvin 5-6 tunnin kuvauksen 30 asteen pakkasessa ilman että on tarvinnut akkuja vaihtaa. Mutta en tietenkään lähde moisiin kuvauksiin yksien akkujen varassa vaan pidän vara-akkuja vaatteideni sisällä niin että ruumiinlämpöni pitää ne lämpimänä. Periaatteessa on hyvä jos akut laittaa tiiviiseen muovipussiin sillä akkujen sisällä on usein syövyttäviä aineita, mikäli akkuun tulisi vika ja se alkaisi vuotaa. Itse olen kylläkin mennyt ns. riskillä eli ne eivät ole minulla olleet missän sen kummemmissa suojissa.
- Yksi keino estää objektiivien huurtuminen kun ne tuo pakkasesta sisälle lämpimään on sulkea ne tiiviiseen muovipussiin pakkasessa ja tuoda sitten sisälle ja antaa lämmetä hiljakseen. Itse olen tuonut ne sen kummemmin sulkematta pusseihin tai tekemättä muitakaan temppuja. Eikä tuota ongelmaa ole juurikaan ollut. Saattaa olla että objektiivini ovat tältä osin olleet niin laadukkaita että sama ei toimisi jollain toisella objektiivilla. Käytännössä minulla on näillä kuvausreissuilla ollut 3 linssiä mukana ja tämä on koskenut niistä kaikkia. Mutta jos objektiivit huurtuisi niin odottaminen auttaa. Eli silloin on syytä irrottaa objektiivi ja antaa huurun haihtua molempien päiden laseilta. Kun objektiivi saavuttaa lähes huoneen lämmön niin silloin viimeistään on huuru tiessään. Vältä oman hengityksesi aiheuttamaa huurtumista sekä sisällä mutta varsinkin kylmässä ulkona. Se on yleensä itselläni ainoa joka aiheuttaa vähintäänkin optisen etsimen huurtumisen kun nousen katsomaan kameran yli kuvattavaa kohdetta ja hengittelen siinä sitten suoraan etsimeen :)
- Kovilla pakkasilla kamera todellakin muuttuu niin kylmäksi ettei siihen meinaa pystyä koskemaan. Sormet jäätyy. Olen käyttänyt sormikkaita jotka löysin Motonetista, jossa on vain 3 sormea (peukalo, etu- ja keskisormi) sormenpäistä paljaana ja loput sormet ovat sitten kokonaan suojattu. Olen yrittänyt käyttää kameran nappeja ja säätimiä sormikkailla, mutta se ei vain toimi. Tuo onkin ongelma kun pakkasta on riittävän paljon. Sormet nimittäin paleltuvat todella herkästi ja nopeasti. Sain sormenpäihin jo kertaalleen rakkulat kun palellutin ne kameran napeilla.
- Kameran jalusta toimii paksussa hangessa myös tunnustelukeppinä, kun pitää selvittää onko hangen alla tukevaa maata jolle astua (vai kivi, tai kuoppa tms)

Dimi Doukas valokuvaamassa tsasounoita
Nämä pienet kuuset varmistavat sen että kameralaukku
ja kaikki muutkin paikat on täynnä lunta

- Kuvatessa lumihangessa, etenkin jos hangen alla on puiden oksia (kaatunut puu) tai jotain varvikkoa, saattaa käydä niin että kameran jalusta jää yhdestä jalastaan jumiin. Käytännössä se jää kiinni jalan kumitulpasta joka on jalan päässä. Tällainen kumitulppa jäikin minulla eräällä reissulla jonnekin lumen alla olevan kaatuneen puun oksiston uumeniin eikä olisi löytynyt kuin seuraavana keväänä. Ja kun sitä ei ole niin kohta onkin ongelmallista jos pitää kuvata jossain missä ei saa naarmuttaa alustaa/lattiaa. Niinpä opin että ostan ja pidän mukana varatassuja. Niitä myydäänkin yleensä kolmen seteissä, eli kun laitoin yhden sen hävinneen tilalle niin varalle jäi kaksi, jotka nyt kulkevat aina mukana varustekassissani.
- Kun lunta on tarpeeksi, tulee hangessa kävelystä aika ikävää kun jalka uppoaa polvea tai reittä myöten ja kun jalan vetää hangesta ylös niin kenkä on täynnä lunta. Lisäksi tällainen kävely kameralaukun ja jalustan kanssa on todella raskasta. Ratkaisu tähän on lumikengät. Mielellään sellaiset jossa kantapään saa irti, eli vain varvasosa on kiinni lumikengässä. Tällainen ominaisuus löytyy vähän kalliimmista lumikengistä. Etu on siinä että kävely on kevyempää eikä jalkoja tarvitse nostella niin paljon kuin sellaisessa mallissa missä lumikenkä on kuin liimattu jalkapohjaan.
- Lämmin kerrospukeutuminen, housut takki joissa on hihoissa ja lahkeissa lumistopparit. Takki missä on löysä huppu. Hyvät ja paksupohjaiset, vedenpitävät kengät (äärimmäisiin pakkasiin soveltuvat retkisaappaat ovat hyvät ja niitä saa muutamilla kympeilläkin). Sen verran reilun kokoiset että sisään saa tarvittaessa vielä villasukankin. Ja sellaisen jossa varren suun saa kiristettyä kiinni ettei lunta pääse sisään.

Dimi Doukas - tsasounakuvausreissun eväshetki
Evästuokio silloin kun on ollut mikro käytetttävissä

EVÄÄT:

- Juomista tulee olla koko ajan saatavilla.
- Evästä jolla jaksaa ja joka on helppo ja nopea kuvauksen lomassa syödä. Itse suosin esim. Elovenan kauraeväskeksejä ja hedelmiä sekä (vuodenajasta riippuen suklaapatukka - eli ei toimi hyvin kesällä).
- Autossa minulla on 'autojääkaappi' tai oikeammin se on viileä-/lämminkaappi, jossa voi valita haluaako että se pitää sisällä olevan tuotteet kylmänä vai lämpimänä. Yleensä pidän sitä viileällä ja säilytän sellaisia jotka muuten helpommin pilaantuisi tai sulaisi.