sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Digitaaliset kuvat katoavat - tulostettu tai vedostettu säilyy

Kehystetty tulostettu valokuva - valokuvaaja Dimi Doukas , Doukas Arts
Laadukkain materiaalein tulostettu ja
kehystetty kuva kestää monta sukupolvea
Tämän päivän valokuvaamista leimaa nopeus. Haluamme kuvia kaikista tilanteista ja haluamme kuvat kännykkäämme tai web-sivuillemme, josta voimme niitä esitellä ystävillemme. Juuri tämä on digitaalisen kuvauksen helppous ja hyöty. Samalla se on leimallisesti sen heikkous. Digitaalinen kuva ei ole tehty kestämään eikä säilymään jälkipolville. Kiintolevyt rikkoontuvat ennen pitkää. Web-palvelut tulevat ja menevät - ja myös ne perustuvat viimekädessä samaan ennen pitkää ja suhteellisen helposti vikaantuvaan teknologiaan. Edelleen ainoa tapa säilyttää kuvia pitkään jälkipolville asti on tulostaa kuvat kestävään ja laadukkaaseen muotoon. Sekään ei onnistu ihan millä tahansa materiaaleilla. Ja tämän lisäksi näitä kuvia tulee säilyttää oikein.

On aika erottaa toisistaan nämä kaksi erilaista käyttötarvetta ja -kohdetta. Digitaalinen kuva on 'nyt' ja tähän hetkeen. Siinä se toimii hyvin ja sillä on oma paikkansa. Mutta digitaalinen kuva ei ole oikea valinta kuvan pitkäkestoiseen säilyttämiseen. Jos tähän asiaan ei herätä niin meillä on kohta muutama sukupolvi joiden kuvat tulevat häviämään lopullisesti. Tähän asti niin kauan kuin kameroita on ollut, on nuo kuvat säilyneet meille tähän päivään asti. Nyt on vaarassa tapahtua se ettei lapsillemme ja heidän lapsilleen ole näyttää kovinkaan montaa kuvaa, sillä niitä ei enää ole. Siksi on aika havahtua siihen ettei kännykkäkuvamme ole kuitenkaan se muoto ottaa kuvia, jolla kuvat saadaan säilymään.

Kun haluamme hyviä, laadukkaita ja osaavasti otettuja kuvia.  Kun haluamme kuvien kestävän. Tällöin edelleen paras tapa säilyttää kuvat jälkipolville on otattaa kuvat valokuvaamisen ammattilaisella ja ostaa tältä kuvat tulostettuna, paperikuvana tai tauluna. Se maksaa enemmän. Ja sen pitääkin maksaa enemmän koska osaaminen ja laatu maksaa. Mutta sitä vastaan kuvat ovatkin sellaisia joilla kodin voi koristaa ja jotka säilyvät jälkipolvillemme. Se on aivan eri asia kuin pikakuvat kännyköissämme.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Fixus Autohuolto Ketonen valokuvausta

Vihdissä toimii Fixus ketjuun kuuluva Autohuolto Ketonen, jonka henkilöstön ja toimitilat kävin kuvaamassa. Vein mukanani pari akkuäyttöistä studiovaloa ja softboxia, käytännössä päädyin käyttämään Octaa sekä läpiampuvaa varjoa. Sen avulla sain valaistua hallissa henkilöt, sekä samalla tummennettua taustaa ja näin erotettua kohteet paremmin taustasta. Tein tästä ryhmäkuvasta mustavalkoisen version ja minusta se toimii tällaisena hyvin. Pidän kuvan kontrastisuudesta ja rakeisuudesta sekä filmimäisyydestä. Pyysin nostamaan taustalla olevan autonosturin ylös jotta se näkyisi paremmin ja toisi paremmin esiin sen missä ollaan.

Autohuolto Ketonen henkilöstökuva Doukas Arts Dimi Doukas valokuvaajan ottama
Fixus ketjuun kuuluva Autohuolto Ketonen - henkilöstön ryhmäkuva


Autohuollossa oli paljon yksityikohtia, jotka kiinnittivät huomiotani ja joista otin myös kuvia ja työstin kuvat edelleen.

Työkaluista kiintoavaimet muodostivat myös mielenkiintoisen kuvauskohteen
Kiintoavaimet ja karkea seinä taustalla muodostivat
myös graafisen valokuvan, jota edelleen korostin
Autohuollon työkalut ovat valokuvassa kuin taideteokset
Riippuvat työkalutkin ovat kuin kaunis sisustustaulu

Yksittäiskuvat otettiin myös Autohuolto Ketonen henkilöstöstä
Ja henkilöstöstä toki myös yksittäiskuvia web-sivuille
Autohuolto Ketonen laite valokuvattuna
Laitteiden kuvaaminen joissa on näyttö on aina haastavaa ja
vaatii yleensä kuvan jälkikäsittelyä. Tämä ei onnistu yhdellä otolla
Autohuolto Ketonen valokuva korjaamohallista Doukas Arts / Dimi Doukas
Autohuolloin korjaamohallin valokuvasin arkkitehtuurilinssillä eli Canon TS-E 17mm
Autohuolto Ketonen rakennus valokuvattuna Doukas Arts / Dimi Doukas
Autohuolto Ketonen rakennuksen valokuvasin myös ulkoapäin
Autohuolto Ketonen ryhmäkuva valokuvaus Doukas Arts / Dimi Doukas
Ja tämän valokuvan tunnelma vie aikaan kun hevosista vasta siirrytiin autoihin,
ehkä poislukien nuo loisteputkivalot katossa :)